keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Antti Parviainen: Startup-sijoittaminen

Antti Parviainen tarjoaa selkeän omakohtaisiin kokemuksiin pohjautuvan kuvauksen siitä mitä sijoittaminen startup-yrityksiin tarkoittaa: Startup-sijoittaminen (Alma Talent, 2017; ISBN 978-952-14-2977-4).



Kirjassa käsitellään niin vastaperustettuja startup-yrityksiä kuin listaamattomia kasvuyhtiöitäkin, sillä samat periaatteet pätevät yleisesti ottaen kumpiinkin. Olennaista on tajuta, että tällä alueella on aloittelija aivan eri asemassa kuin asioihin hyvin perehtynyt ammattilainen.

Kärjistäen voi sanoa, että amatööreille on yleensä tarjolla vain niitä sijoituskohteita jotka eivät ole kelvanneet ammattilaisille, ja täten riskit ovat suuria ja tuottomahdollisuudet pieniä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö mahdollisuuksia hyviinkin sijoituksiin löytyisi, mutta tämä vaatii perehtymistä ja päänvaivaa paljon enemmän kuin pörssilistattuihin yhtiöihin sijoittamisessa.

Olen viime vuosina sijoittanut kymmenkuntaan pörssilistautuvaan yhtiöön listautumisvaiheessa, ja lisäksi kahteen joukkorahoituksella pääomaa keränneeseen listautumattomaan yhtiöön, kaikkiin näistä pieniä summia.

Parviainen ehdottaa että hyvä painotus startup-yhtiöihin voisi olla 10-20 prosenttia sijoituspääomasta, mutta itseäni tällainen hirvittäisi, erityisesti koska olen viime aikoina yhä enemmän painottanut vähäkuluisia indeksisijoituksia.

Siinä mielessä kirja oli tavattoman antoisa, että se avasi silmät siitä mistä startup-sijoittamisessa on kyse, ja samalla sai oivaltamaan että tämä sijoituslaji ei ole minua varten. Tämä ei silti tarkoita, ettenkö voisi johonkin joukkorahoituskampanjaan vielä osallistua, mutta epätodennäköistä se on.







Sijoittaminen startup-yrityksiin ja listaamattomiin kasvuyhtiöihin on viime vuosina noussut ilmiöksi. Tätä ovat tukenet menestystarinat maailmalta, kuten Tesla, Spotify ja Über. Moni sijoittaja hakee myös uusia vaihtoehtoja, kun poikkeuksellisen matala korkotaso on ajanut pörssikurssien ja kiinteistöjen hinnat pilviin.

Stratup-sijoittaminen tarjoaa houkuttelevia mahdollisuuksia olla mukana luomassa tulevaisuuden menestystarinoita. Sijoittaminen kotimaisiin kasvuyhtiöihin tukee suomalaista yrittäjyyttä, ja uudet innovaatiot sekä nuorten yrittäjien draivi tarttuvat ja virkistävät mieltä. Lisäksi kasvuyhtiöiden vuosituotot ovat tyypillisesti kaksinumeroisia.

Sijoittajan näkökulmasta startup-sijoittaminen on riski- ja pääomasijoittamista. Osinkoverotussäännökset ja muhkeat tuotot lisäävät sijoittamisen houkuttelevuutta, mutta alan vakiintumattomuuden vuoksi toimintaan liittyy myös monenlaisia riskejä ja haasteita.



tiistai 27. helmikuuta 2018

Mika Hyttinen: #Suosioharha - sijoittaminen on taitolaji

Mika Hyttinen kertoo sijoittamisen perusasioista, jotka jokaisen sijoittamisesta kiinnostuneen tulisi ymmärtää, ainakin välttääkseen maksamasta sellaisesta sijoituspalvelusta jonka voi itsekin hoitaa, vieläpä paremmin: Suosioharha - sijoittaminen on taitolaji (Alma Talent, 2017; ISBN 978-952-14-3163-0).



Suosioharhalla Hyttinen viittaa suomalaiseen sijoittamisen tapaan jossa suositaan korkeakuluisia yhdistelmärahastoja, joiden palkkiot ja muut menot syövät merkittävän osan tuotoista. Tämän kaltaiset rahastot käyvät aktiivisesti kauppaa ja haaskaavat potentiaaliset tuotot kuluihinsa. Sijoittamisessa tämä on melkeinpä huonoin mahdollinen toimintamalli, mutta rahastojen asiakkaat kuvittelevat muuta tajuamatta omaa etuaan.





Sijoittamisen salaisuutta ei ole vieläkään ratkaistu, mutta varmuudella voidaan sanoa, että nykyiset sijoitustuotteet eivät toimi, rohkeakaan riskinotto ei enää palkitse vastaavilla tuotoilla. Sijoittaminen on syvällistä osaamista ja taitoa vaativa laji. Osaavalle ammattilaiselle kannattaa maksaa siitä, että hän tekee asioita, joita ei itse osaa.

Useimmat sijoituspalvelut kuitenkin myyvät ratkaisuja, jotka moni osaisi toteuttaa itsekin. Ratkaisut ovat helppoja ja siksi myös suosittuja, ja suosio on vahva ostopäätöstä tukeva signaali.

Tämä kirja porautuu sijoitustuotteiden suosioharhaan ja antaa ohjeita paremmasta sijoittamisesta. Siihen päästään vain sijoitustaitoja kehittämällä, systemaattisen harjoittelun ja opettelemisen kautta. Mutta ihan ensin on tiedettävä, miten keskim



maanantai 26. helmikuuta 2018

Hannah Howell: Highland Vow

Hannah Howellin Skotlantiin sijoitetussa historiallisessa viihderomaanissa on päähenkilönä jääräpäinen mies, joka pitää kiinni aikoinaan antamastaan avioliittolupauksestaan hinnalla millä hyvänsä: Highland Vow (E-Reads, 2009; ISBN 978-0-7592-6020-7).



Howellin viihderomaaneissa on aina melkeinpä sama tarina: miekkaa heiluttava itsepäinen mies ja nainen joka kopauttelee miestä pääkoppaan saadakseen tämän tajuamaan oman etunsa. No, huumorin laji tämäkin taitaa olla, joltain kantilta katsottuna.



Set in the Scotland of the past, 'Highland Vow' is a story of medieval passion and the love of a gifted young healer for Cormac Armstrong, a knight whom she rescued when he was wounded. Their chances of uniting in love seem at first to be hopeless.



sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Hannah Howell: Highland Savage

Hannah Howellin historiallinen viihderomaani on sijoitettu 1600-luvun Skotlantiin, ja kyseessä on Murray-suvusta kertovan teossarjan 14. osa: Highland Savage (E-Reads, 2009; ISBN 978-0-7592-8810-2).



Piti oikein tarkistaa, kuinka monta näitä Murray-kirjoja on: 21, ja ilmeisesti 22. on kirjoitusvaiheessa. Aikamoista tuotantoa, suorastaan tehdasmaista.

Omassa tyylilajissaan Howell onnistuu kohtalaisesti, vaikka mietitytti muun muassa se missä määrin tekstin puheenparsi oikeasti muistuttaa aikoinaan puhuttua skottiaksenttia.



Beaten and left for dead, Sir Lucas Murray is a man wounded in body and soul. He has brought himself back to becoming the warrior he once was—except for his ruined leg and the grief he feels over the death of the woman he once loved...the same woman who led him into his enemies’ hands.

Dressed as a masked reiver, it is Katerina Haldane who saves Lucas as he battles for his life—and for revenge. Shocked that she still lives, Lucas becomes desperate to ignore the desire raging through his body. And Katerina becomes desperate to regain his trust, trying to convince him of her half-sister’s role in his beating.

Lucas is reluctant to let down his guard, but his resistance melts once Katerina is back in his arms...and his bed. Now he must learn to trust his instincts, in battle and in love.



lauantai 24. helmikuuta 2018

Hannah Howell: Highland Knight

Hannah Howell on urakoinut uskomattoman määrän 1500-luvun Skotlantiin sijoitettuja historiallisia viihderomaaneja, mistä esimerkiksi sopii Murray-suvusta kertovan sarjan viides osa: Highland Knight (E-Reads, 2009; ISBN 978-0-7592-5955-3).



Kirja on ilmeisestikin rinnakkaisteos e-kirjana julkaistulle romaanille, ja näitä samalla kansikuvalla varustettuja kirjoja löytyy kirjastosta enemmänkin, kaikki ilmeisestikin tarjolla niille jotka haluavat lukea teoksen muuten kuin lukulaitteelta.

Tarina on monipolvinen mutta ennustettava, päähenkilö on paksukalloinen mies jonka päähänpiintymien muuttamiseen vaaditaan yksi jos toinenkin kohtaaminen naispuolisen sankarin kanssa.



When Cameron MacAlpin learns the identity of the golden beauty tossed before him as a debt payment, he can't believe his fortune! For cat-eyed Avery Murray is the perfect weapon to use against Payton Murray -- Avery's brother -- who dishonored Cameron's own sister. Yet his plan to deliver the same insult and avenge his clan is thwarted by spirited Avery herself, who tempts him to forget everything but the passion coursing through his blood. Still, a knight of the Highlands owes his allegiance to his clan before all else... even his heart.



perjantai 23. helmikuuta 2018

Elizabeth Hoyt: Once and always

Elizabeth Hoyt on kirjoittanut nimimerkillä Julia Harper romanttisen jännärin, jossa venäläiset gangsterit ryntäävät amerikkalaiseen pikkukaupunkiin pahat mielessään: Once and always (Piatkus, 2015; ISBN 978-0-349-40857-6).



Kirjassa on ammuskelua ja välienselvittelyä riittävästi vaativampaankin makuun, ja makeaa siirappia mausteena. En ihan ymmärtänyt millaiselle lukijalle teos on kirjoitettu, kaikkea tuntui olevan liialti, myös lunta.



Small town cop Sam West certainly doesn't mind a routine traffic stop: speeding ticket, stern warning, and sayonara. With a whopper of a blizzard closing in, that's all he has time for.

But the lawbreaker he pulls over is anything but typical. From her mile-long legs to her razor-sharp wit, Maisa Bradley is like nothing Coot Lake, Minnesota, has ever seen ... and she's about to take Sam on the ride of his life.

Whoever said blood is thicker than water probably wasn't related to a former Russian mobster. But an innocent mix-up and rumours of stolen diamonds soon have the Russian mob taking an unusual interest in the sleepy little town - and Maisa facing heated scrutiny from a certain tall, dark, and handsome deputy. Sam's dazzling blue eyes beg her to reveal all her secrets, but how much should she tell? Getting snowed in with the sexiest cop in the frozen north may not be the worst way to decide.



torstai 22. helmikuuta 2018

Elizabeth Hoyt: Dearest Rogue

Elizabeth Hoyt naittaa historiallisessa viihderomaanissaan lähestulkoon sokean aatelisnaisen ja sodassa rampautuneen sotilaan, ja yllätyksiä piisaa niin kuin arvata saattaa: Dearest Rogue (Piatkus, 2015; ISBN 978-0-349-40650-3).



Romaani on melkolailla rutiininomainen, mutta tälläkin kertaa Hoyt saa tekstin rullaamaan eteenpäin sen enempää kipuilematta.



Lady Phoebe Batten is pretty, vivacious, and yearning for a social life befitting the sister of a powerful duke. But because she is almost completely blind, her overprotective brother insists that she have an armed bodyguard by her side at all times - the very irritating Captain Trevillion.

Captain James Trevillion is proud, brooding, and cursed with a leg injury from his service in the King's dragoons. Yet he can still shoot and ride like the devil, so watching over the distracting Lady Phoebe should be no problem at all - until she's targeted by kidnappers.

Caught in a deadly web of deceit, James must risk life and limb to save his charge from the lowest of cads - one who would force Lady Phoebe into a loveless marriage. But while they're confined to close quarters for her safekeeping, Phoebe begins to see the tender man beneath the soldier's hard exterior ... and the possibility of a life - and love - she never imagined possible.



keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Elizabeth Hoyt: Darling beast

Elizabeth Hoytin historiallisessa viihderomaanissa on Kaunotar ja hirviö -juonenkuviota sekä monenlaista muuta kähmintää riittämiin, jopa niin että tarina on vähällä revetä liitoksistaan: Darling beast (Piatkus, 2014; ISBN 978-0-349-40649-7).



Kohtalaisen taitavasti kirjailija tarinansa saa kuitenkin pidettyä koossa. Puutarhurin ja näyttelijän salaisuudet paljastuvat vähitellen, ja onnellista loppua tässä tietysti havitellaan.



Falsely accused of murder and mute from a near-fatal beating, Apollo Greaves, Viscount Kilbourne has escaped from Bedlam. With the Crown's soldiers at his heels, he finds refuge in the ruins of a pleasure garden, toiling as a simple gardener. But when a vivacious young woman moves in, he's quickly driven to distraction.

London's premier actress, Lily Stump, is down on her luck when she's forced to move into a scorched theatre with her maid and small son. But she and her tiny family aren't the only inhabitants-a silent, hulking beast of a man also calls the charred ruins home. Yet when she catches him reading her plays, Lily realizes there's more to this man than meets the eye.

Though scorching passion draws them together, Apollo knows that Lily is keeping secrets. When his past catches up with him, he's forced to make a choice: his love for Lily ... or the explosive truth that will set him free.



tiistai 20. helmikuuta 2018

Elizabeth Hoyt: Duke of midnight

Elizabeth Hoyt jatkaa Maiden Lane -romaanisarjaansa teoksella, jossa päähenkilöillä on kummallakin melkoinen taakka kannattavanaan, toinen etsii vanhempiensa murhaajaa ja toinen haluaa saada veljensä vapautettua vankilasta: Duke of midnight (Piatkus, 2014; ISBN 978-0-7499-5817-6).



Juonittelua ja käänteitä riittää kahdenkin historiallisen viihderomaanin tarpeisiin, mutta melko näppärästi Hoyt tarinaansa pyörittää. Kirjasarjan aiemmista teoksista tuttujen juonikuvioiden toistoa tässä teoksessa silti on.



Twenty years ago Maximus Batten witnessed the brutal murders of his parents. Now the autocratic Duke of Wakefield, he spends his days ruling Parliament. But by night, disguised as the Ghost of St. Giles, he prowls the grim alleys of St. Giles, ever on the hunt for the murderer. One night he finds a fiery woman who meets him toe-to-toe—and won't back down.

Artemis Greaves toils as a lady's companion, but hiding beneath the plain brown serge of her dress is the heart of a huntress. When the Ghost of St. Giles rescues her from footpads, she recognizes a kindred spirit-and is intrigued. She's even more intrigued when she realizes who exactly the notorious Ghost is by day.

Artemis makes a bold move: she demands that Maximus use his influence to free her imprisoned brother-or she will expose him as the Ghost. But blackmailing a powerful duke isn't without risks. Now that she has the tiger by the tail, can she withstand his ire-or the temptation of his embrace?



maanantai 19. helmikuuta 2018

Elizabeth Hoyt: Lord of darkness

Elizabeth Hoytin historiallinen viihderomaanisarja Maiden Lane kertoo Lontoon köyhälistön surkeudesta yläluokan korean elämän vastapainona, ja vaikka romaaneissa on kovinkin samantyyppisen tarinan toistoa, onnistuu kirjailija löytämään jotain uuttakin: Lord of darkness (Piatkus, 2013; ISBN 978-0-7499-5816-9).



Juonittelua riittää tässäkin romaanissa, eikä elämä ole kovinkaan auvoista, mutta näppärästi Hoyt tarinaansa pyörittää, onnellista loppua aavistuttaen.



Since the death of his first wife, Godric St John has devoted his nights to protecting the innocent of London disguised as the notorious Ghost of St Giles. When Lord Griffin Reading discovers Godrics secret double life he presents him with an offer he cant refuse, and Godric finds himself married to a young, and pregnant, stranger.



sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Elizabeth Hoyt: Duke of sin

Elizabeth Hoyt on kirjoittanut siinä määrin paljon historiallisia viihderomaaneja, että muistikuvat siitä mitä on tullut luettua ja mitä ei menevät sekaisin. Tajusin romaania vähän aikaa luettuani, että tämähän on tuttu, mutta jatkoin silti lukemista: Duke of sin (Piatkus, 2016; ISBN 978-0-349-41234-4).



Romaanin miespuolinen päähenkilö on melkomoinen pahis, mutta Hoyt onnistuu paitsi pitämään tyylilajin viihteellisenä myös pitämään jonkinlaista jännitystä yllä, vaikka rakkausromaanin lopputulos onkin alusta lähtien epäilemättä melkolailla selvä.



Valentine Napier, the Duke of Montgomery, is the man London whispers about in boudoirs and back alleys. A notorious rake and blackmailer, Montgomery has returned from exile, intent on seeking revenge on those who have wronged him. But what he finds in his own bedroom may lay waste to all his plans.



lauantai 17. helmikuuta 2018

Elizabeth Hoyt: To desire a devil

Elizabeth Hoytin historiallinen viihderomaani on lähtökohdallaan melkomoisen uskomaton, sillä päähenkilö on intiaanien vangiksi ottama englantilainen sotilas, joka lopulta on palannut kotimaahan perintöään vaatimaan: To desire a devil (Hachette Book Group, 2009; ISBN 9780446406949).



Romaanissa on kohtalaisesti huumoria, lähtien siitä että sotatrauma saa entisen sotilaan kuvittelemaan kaikenlaista, eikä ulkomailta palannut ja kuolleeksi julistettu mies ole ihan heti valmis kotiutumaan ja ottamaan vastuun perinnöstään. Ja juonittelua, sitä tässä romaanissa riittää.



Reynaud St. Aubyn has spent the last seven years in hellish captivity. Now half mad with fever he bursts into his ancestral home and demands his due. Can this wild-looking man truly be the last earl's heir, thought murdered by Indians years ago?

Beatrice Corning, the niece of the present earl, is a proper English miss. But she has a secret: No real man has ever excited her more than the handsome youth in the portrait in her uncle's home. Suddenly, that very man is here, in the flesh—and luring her into his bed.

Only Beatrice can see past Reynaud's savagery to the noble man inside. For his part, Reynaud is drawn to this lovely lady, even as he is suspicious of her loyalty to her uncle. But can Beatrice's love tame a man who will stop at nothing to regain his title—even if it means sacrificing her innocence?



perjantai 16. helmikuuta 2018

Loretta Chase: Lord Perfect

Olin lukenut tämän historiallisen viihderomaanin jo aiemmin, mutta se tarttui epähuomiossa mukaan kirjaston hyllystä: Lord Perfect (Piatkus, 2007; ISBN 978-0-7499-3728-7).



Hetken aikaa teosta luettuani tajusin sen jo lukeneeni, mutta melkolailla näppärästi teksti soljui eteenpäin, ja toisaalta en kovin paljon muistanut aiemmasta lukemisesta. Teokseen on ujutettu monenlaista juonenkäännettä, eikä vähimpänä niistä se mitä vanhemmat ovat valmiita lastensa vuoksi tekemään. Huumoriakin on mukaan leivottu mukavassa määrin.



The heir to the Earl of Hargate, Benedict Carsington, Viscount Rathbourne, is the perfect aristocrat. Tall, dark, and handsome, he is known for his impeccable manners and good breeding. Benedict knows all the rules and has no trouble following them—until she enters his life.

Bathsheba Wingate belongs to the rotten branch of the DeLucey family: a notorious lot of liars, frauds, and swindlers. Small wonder her husband’s high-born family disowned him. Now widowed, she’s determined to give her daughter a stable life and a proper upbringing. Nothing and no one will disrupt Bathsheba’s plans—until he enters her life…

Then Bathsheba’s hoyden daughter lures Benedict’s precocious nephew into a quest for a legendary treasure. To recover the would-be knights errant, Benedict and Bathsheba must embark on a rescue mission that puts them in dangerous, intimate proximity. It’s a situation virtually guaranteed to end in mayhem—even scandal!—if anyone else were involved. But Benedict is in perfect control of events. Perfect control, despite his mad desire to break all the rules. Perfect control. Really.

torstai 15. helmikuuta 2018

Hannah Howell: Highland guard

Hannah Howell kirjoittaa Skotlantiin sijoittuvia historiallisia viihderomaaneja, joissa sama resepti toistuu kerta toisensa jälkeen: Highland guard (Zebra Books, 2015; ISBN 978-1-4201-3501-5).



Romaanin päähenkilöiden välillä on monenlaista sotkua selvitettävänä, ja juonessa riittää käänteitä. Teos on Murray-suvun vaiheista kertovan kirjasarjan 20. osa. Voisihan näitä romaaneja kokeilla lukea enemmänkin, kun niitä kirjastosta näyttää reilunlaisesti löytyvän.



Lady Annys MacQueen has no other choice. The deception that enabled her to keep her lands safe is on the verge of being revealed by a cruel kinsman. To shield her young son from the sword and her people from devastation, she must turn to the one man she could never forget.

He lives for duty and honor. So the only way Sir Harcourt Murray could repay the laird who saved his life was to agree to father a child with Sir MacQueen's wife... Lady Annys. Now the passion he still feels for the lovely strong-willed widow is as all-consuming and perilous as securing her lands. But to convince her that his love is forever real means confronting her most wrenching fears—and putting everything they treasure most at stake.



keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Regis Loisel: Peter Pan 2 - Opikanoba

Regis Loisel jatkaa Peter Panin tarinaa sarjakuvakirjassa, jossa Peter tutustuu merirosvoihin ja on valmis liittymään heidän joukkoonsa: Peter Pan 2 - Opikanoba (Semic, 1993; suom. Esa Mela; ISBN 951-876-290-2).



Aikuisille lukijoille suunnattu sarjakuva sisältää sadun hohdettakin, mutta mikään kiiltokuvakertomus tämä ei ole, päinvastoin, eikä Peterin elämä satumaassa ole ollenkaan niin helppoa kuin Lontoon kurjuuden ja likaisuuden jälkeen voisi kuvitella. Seuraava sarjakuvakirja tarinassa on jo lainattuna, mutta jonkinlainen tauko tässä lienee syytä välillä pitää.



tiistai 13. helmikuuta 2018

Amanda Quick: 'Til death do us part

Amanda Quickin historiallisessa viihderomaanissa selvitetään naisille lähetettyjen uhkaavien lahjojen tapausta: 'Til death do us part (Piatkus, 2016; ISBN 978-0-349-40942-9).



Kirjassa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, mutta mitenkään omaperäiseksi tarinaa ei voi sanoa. Päähenkilöt kuhertelevat keskenään uhkausviestien lähettäjää selvitellessään, siinäpä teoksen sisältö.



Calista Langley operates an exclusive introduction agency in Victorian London, catering to respectable ladies and gentlemen who find themselves alone in the world. But now, a dangerously obsessed individual has begun sending her trinkets and gifts suitable only for those in deepest mourning - a black mirror, a funeral wreath, a ring set with black jet stone. Each is engraved with her initials.

Desperate for help and fearing that the police will be of no assistance, Calista turns to Trent Hastings, a reclusive author of popular crime novels. Believing that Calista may be taking advantage of his lonely sister, who has become one of her clients, Trent doesn't trust her. Scarred by his past, he's learned to keep his emotions at bay, even as an instant attraction threatens his resolve.

But as Trent and Calista comb through files of rejected clients in hopes of identifying her tormentor, it becomes clear that the danger may be coming from Calista's own secret past - and that only her death will satisfy the stalker.



maanantai 12. helmikuuta 2018

Jude Deveraux: For all time

Jude Deveraux punoo fantastisen historiaa ja nykypäivää yhdistävän rakkausromaanin, jonka tapahtumat sijoittuvat ihannoivasti kuvatulle Nantucketin saarelle: For all time (Headline Eternal, 2014; ISBN 978-1-4722-1141-5).



Tarinassa on limitettynä ajassa matkustamista ynnä muuta fantastista sisältöä rakkaustarinaan, jonka päähenkilönä ei ole kukaan muu kuin pikkuruisen valtakunnan kruununperijä, komea prinssi. Uskottavuuden puutteesta ei romaanissa ole tingitty hitustakaan.



Return to charming Nantucket with Jude Deveraux, the New York Times bestselling author of unforgettable romance. For All Time is the second novel in her fabulous Nantucket Brides trilogy, with more from a new generation of Montgomery-Taggerts, the beloved family from Jude's classic novels.

At the wedding of Alix Madsen and Jared Montgomery, Jared's cousin Graydon can't look away from bridesmaid, Toby Wyndam. It's not just her quiet beauty or humour - Toby possesses the truly remarkable ability of being able to distinguish Graydon from his identical twin brother, Rory. According to family legend, such a gift marks her as Graydon's True Love.

Graydon is heir to the Lanconian throne and must to marry a noble woman who has been chosen for him. Yet, intrigued by Toby, he asks her to help him hide on Nantucket for a week away from regal responsibilities. Knowing their union to be impossible, they promise to simply be friends. But there are forces at work beyond their control, which are ruled by time itself and a seductive spell is cast over Graydon and Toby.

If they are to be together, they must change what once was, as well as what will be.



sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Jude Deveraux: Villiorkidea

Jude Deveraux tarjoaa viihderomaanissaan Stephen King -vivahteellista jännitystä paketoituna melkomoisen sokeroituun rakkaustarinaan: Villiorkidea (Gummerus, 2004; suom. Sirkka-Liisa Sjöblom; ISBN 951-20-6542-8).



Kuten monissa muissakin kirjoissaan Deveraux limittää yhteen aikoja sitten tapahtuneita asioita nykypäivän rakkaustarinaan. Kovin uskottava tämä paketti ei ole, mutta myyntilistojen kärkeen sillä on päästy.



Jude Deveraux kertoo tarinan rakkaudesta, menetyksestä ja salaisuuksista - sekä intohimosta joka kestää ikuisesti.

Oletko koskaan menettänyt ketään joka merkitsi sinulle enemmän kuin elämä itse? Ford Newcombe on. Vuosia hän jumaloi vaimoaan Patia jonka Ford tapasi ollessaan vasta kirjailijan urasta haaveileva opiskelijanuorukainen. Patin kuoleman jälkeen Ford erakoituu, eikä tunnu saavan yhtäkään järkevää sanaa paperille. Pahat kielet alkavat jo laulaa, että itse asiassa Pat kirjoitti Fordin menestysteokset.

Uuden inspiraation Fordin elämään tuo Jackie Maxwell, yliopiston tutkija, fiksu ja hauska nuori nainen. Fordia kiinnostaa kuitenkin eniten Jackien kertoma tarina nuoresta naisesta, jonka väitettiin olevan paholaisen pauloissa. Ford palkkaa Jackien assistentikseen ja he lähtevät Cole Creekin pikkukaupunkiin tutkimaan asiaa. Pian Jackie ja Ford tajuavat yhteyden menneisyyden ja nykyisyyden välillä - yhteyden, joka voi auttaa heitä ratkaisemaan pitkään vaietun rikoksen ja löytämään uuden rakkauden.



lauantai 10. helmikuuta 2018

Jude Deveraux: Silkkiäispuu

Jude Deveraux kertoo viihderomaanissaan naisesta, joka on tottunut varakkaaseen elämään, mutta joutuu miehensä kuoltua pakosalle pikkukaupunkiin, jossa kaikki on erilaista: Silkkiäispuu (Book Studio, 2003; suom. Leila Koivukangas; ISBN 951-20-6299-2).



Romaanin juoni on moniin suuntiin poukkoileva, mukana niin romanttista hömppää kuin jännitysromaanimaista aikoja sitten tapahtuneen rikoksen selvittelyä. Lopputulos on alusta lähti ilmeinen, vaikka kieltämättä kerronnassa on hitunen omaperäisyyttäkin.



Lähes kaksikymmentä vuotta Lillian Manville eli vain miehelleen. Hän palvoi maata Jamesin jalkojen alla, auttoi miestä tämän liikemiesuralla, seisoi tämän rinnalla sekä voittojen että tappioiden hetkellä. Lillianin uskollinen rakkaus palkittiin ylenpalttisesti: hän sai upeita kartanoita, maailmanympärimatkoja, jalokiviä, vaatteita... kaikkea mitä vain voi toivoa.

Mutta sitten Lillianin maailma romahti. James sai surmansa lentokoneonnettomuudessa. Pahin isku seurasi kuitenkin pian: James oli testamentannut koko omaisuutensa huikentelevaisille sisaruksilleen. Kaikki oli menetetty, eikä jäljellä ollut kuin pikkuinen mökkipahanen Calburnin pikkukaupungissa Virginian osavaltion takamailla. Lillian muutti sinne nuolemaan haavojaan ja miettimään tulevaisuuttaan.

Kunnes... Lillianissa tapahtuu muodonmuutos, jota hän itse viimeksi olisi kuvitellut tapahtuvaksi. Hän muuttaa nimensä, saa uusia ystäviä, perustaa oman yrityksen joka osoittautuu menestykseksi. Ja tapaa Matthew Longacren, paikallisen miehen, joka saa hänen sydämensä pamppailemaan. Yhtäkkiä Lillian tuntee olevansa vahva kuin mökin takapihalla kasvava silkkiäispuu - mutta samalla hän joutuu miettimään, voivatko menneisyyden myrskyt katkaista vahvimmankin oksan.



perjantai 9. helmikuuta 2018

Caroline Linden: I love the Earl

Caroline Lindenin historiallisessa viihderomaanissa perijätär joutuu naimakauppaa tavoittelevien aatelismiesten piirittämäksi: I love the Earl (Avon Impulse, 2011; ISBN 978-0-06-211575-1).



Kirjan tarina on moneen kertaan kerrottu, mutta kieltämättä tarinassa oli huumoria keskimääräistä enemmän, ja päähenkilöiden välienselvittelyssä jonkin verran omaperäisyyttäkin. Mitä jos raha ei teekään onnelliseksi?



Margaret de Lacey has accepted her unmarried state with dignity, if not delight. She had no suitors when she was young and starry-eyed, though regrettably poor, and it's unlikely any man will court her now that she's older, wiser, and still just as penniless. Until, that is, her brother unexpectedly inherits the dukedom of Durham and settles an enormous dowry on her, making her the most eligible heiress in town.

No gentleman in London is more in need of a wealthy bride than Rhys Corwen, Earl of Dowling. He contrives an introduction to Margaret because of her dowry, but she swiftly sets him right: no fortune hunter will win her heart or her hand. Far from put off, Rhys is intrigued. Interested. Entranced. And soon the only thing he needs more than Margaret's fortune... is her love.



torstai 8. helmikuuta 2018

Samantha Young: Hero

Samantha Youngin viihderomaanista oli aluksi vaikea ottaa selkeä mikä se oli, ja kirja lojui pitkään lukupinossa ennen kuin lopulta otin sen käteeni: Hero (Piatkus, 2015; ISBN 978-0-349-40878-1).



Kirjassa on jännäriinkin viittaavia aineksia, mutta loppujen lopuksi se on viihteellistä hömppää jossa ei ole syvällisempää sisältöä nimeksikään. Teoksen nimenvalintaa ja kansikuvaakaan en osaa ymmärtää.



Alexa Holland's father was her hero-until her shocking discovery. Ever since, Alexa has worked to turn her life in a different direction and forge her own identity outside of his terrible secrets. But when she meets a man who's as damaged by her father's mistakes as she is, Alexa must help him.

Caine Carraway wants nothing to do with Alexa's efforts at redemption, but it's not so easy to push her away. Determined to make her hate him, he brings her to the edge of her patience and waits for her to walk away. But his actions only draw them together and, despite the odds, they begin an intense and all-consuming affair. Only Caine knows he can never be the white knight that Alexa has always longed for, and when they're on the precipice of danger, he finds he'll do anything to protect either one of them from being hurt again.



keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Alain Dodier, Pierre Makyo ja Serge Le Tendre: Jerome K. Jerome Bloche 1 - The shadow killer

Alain Dodier, Pierre Makyo ja Serge Le Tendre kertovat nuoresta miehestä, joka haluaisi salapoliisiksi ja kiertelee ympäri Pariisia motorisoidulla polkupyörällään: Jerome K. Jerome Bloche 1 - The shadow killer (EuroComics, 2017; ISBN 9781631409028).



Sarjakuva on kevyehkö ja viihteellinen, mutta huumoria on mukavasti ja yllätyksiäkin piisaa. Jahka kirjasarjassa ilmestyy jatko-osia, mielellään ne lukisi, mutta tällä hetkellä Helmetistä ei löydy lainattavaksi kuin tämä teos.



The series stars an endearing young private-eye-in-training who solves crimes as he scoots around Paris on his trusty motorized bicycle. Given his general clumsiness, he seems more Will Ferrell than Humphrey Bogart.

Wearing an old trenchcoat and his indispensable felt hat, the 20-year-old Jerome tries to look the part of a seasoned sleuth. By day he translates detective novels and fantasizes about being one. By night he's enrolled in Professor Maison's correspondence course for would-be private eyes. His girlfriend, Babette, is a flight attendant who brings him recordings for his collection of police sirens from around the world.

And then, his first case. In the past two months, fifteen people in Paris have been killed by poisoned darts. All that witnesses saw was a feathered shadow and a blowgun. The job of capturing the flamoyant assassin is entrusted to Jerome by Professor Maison. Things get off to a rocky start, however, when the professor appears to be victim number sixteen!



tiistai 6. helmikuuta 2018

Kaj Korkea-aho: Paha kirja

Kaj Korkea-aho tarjoaa korkeakoulumaailmaan sijoittuvan psykologisen jännärin, jossa aikoinaan julkaisematta jäänyt runokokoelma tuntuu niittävän pahaa satoa vuosikymmeniä myöhemmin: Paha kirja (Otava, 2015; suom. Laura Beck; ISBN 978-951-1-28783-4).



Kuvittelin kirjaa alunperin erilaiseksi kuin mitä se lopulta oli, sillä fantasiaan viittaavia elementtejä oli vähemmän ja arkipäivän realismia enemmän. Romaani kertoo ihmisten välisistä suhteista, niiden loputtomasta vaikeudesta ja kipeydestä, ja samalla siitä miten ihmiset eivät toisiaan tunne eivätkä ymmärrä, puhumattakaan omasta itsestään.



ÄLÄ LUE TÄTÄ KIRJAA TAI JOUDUT HELVETTIIN.

Paha pääsee valloilleen yliopistolla, kun opiskelija saa vihiä 1920-luvun kohtalokkaasta käsikirjoituksesta. Lehtori Mickel Backman yllättyy opiskelijansa kysymyksestä niin, että on hukata konseptinsa. Mistä tämä on kuullut Leander Granlundista, julkaisematta jääneen runokokoelman tekijästä, joka myrkytti hääparin ja osan vieraista mahtihäissä Kustavissa 1920-luvulla ja katosi jäljettömiin?

Opiskelija Pasi Maars uskoo opettajansa tietävän Granlundista ja tämän käsikirjoituksen kohtalosta paljon enemmän kuin mitä Backman myöntää. Eikä Maars jätä asiaa kesken. Sillä eiväthän ammoin kadonneet runot voi enää saada aikaan mitään pahaa, vai voivatko?



maanantai 5. helmikuuta 2018

Serge Le Tendre ja Régis Loisel: The quest for the time bird

Serge Le Tendre on kirjoittanut ja Régis Loisel piirtänyt erikoislaatuisen fantasiasarjakuvan, jossa yritetään estää maailmanloppu ja seikkaillaan monenlaisessa eksoottisessa ympäristössä: The quest for the time bird (Titan Books, 2015; käännös englanniksi Ivanka Hahnenberger; ISBN 978-1-7827-6362-8).



Loiselin piirrosjälki on omaperäisen vakuuttavaa, eikä tarinakaan ihan pinnallisimmasta päästä ole. Viihdettä tämä on, mutta mukana on vakavampaakin sisältöä, mukaan lukien se miten ihmiset toisiaan kohtelevat.







The world of Akbar is in grave danger: Ramor, the cursed god, is about to be set free and spread unending chaos! The witch Mara can bind him to his prison, but she needs something special to do so. She charges her daughter, Roxanna, with enlisting the help of the aging warrior Bragon, and together they set out on a quest to save the world!