keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Leif G. W. Persson: Matkan pää

Leif G. W. Perssonin rikosromaani ei ehkä ole kaikkein paras hänen kirjoittamistaan, mutta siitä huolimatta laatutyötä, omassa lajissaan kärjen tuntumassa: Matkan pää (Otava, 2011; suom. Kari Koski; ISBN 978-951-1-22509-6).



Sairaskohtauksen saanut päähenkilö on kuoleman kielissä, mutta siitä huolimatta ajatus pelaa, omalla tavallaan, ja kohdalle osunut vanha rikostapaus saa mielenkiinnon heräämään. Persson koukuttaa lukemaan, tästä ei irti voinut päästää ennen kuin kirja - ja kohtalo - oli lopussa.



Eläkkeelle jäänyt keskusrikospoliisin päällikkö Lars Martin Johansson matkustaa kesäisenä päivänä maalta Tukholmaan hoitamaan asioitaan ja piipahtaa paluumatkalla Ruotsin parhaalla grillikioskilla. Kolme vuorokautta myöhemmin hän herää teho-osastolta. Entinen Johansson tuntuu olevan enää muisto vain. Kunnes hän kuulee lääkäriltään 25 vuotta sitten tapahtuneesta koulutytön murhasta, joka on edelleen selvittämättä. Tapaus on jo vanhentunut, mutta Johansson haluaa nähdä oikeuden toteutuvan. Hän myös aavistaa, että tämä saattaa olla hänen viimeinen juttunsa.

Ei kommentteja: