torstai 11. elokuuta 2016

Pertti Rovamo ja Aini Rössi: Savon patikointiopas

Pertti Rovamo ja Aini Rössi kertovat missä päin Savoa kannattaa patikoida: Savon patikointiopas (Edita, 2010 ; ISBN 978-951-37-5134-0).



Kirjan ilmestymisestä on jo joitakin vuosia, joten kaikilta osin tiedot eivät liene enää ajan tasalla, mutta toisaalta tämän tyyppisissä kohteissa muutokset ovat yleensä kohtalaisen hitaita, joten opas oli edelleenkin vallan hyödyllinen, varsinkin kun vielä netistä varmisti että olennaiset tiedot ovat jotakuinkin kohdallaan.

Kirjasta olisi ollut hyötyä jo aiemmin, esimerkiksi kun kävin yöpymässä ja kävelemässä Tahkovuorella, mutta toisaalta voihan sitä katsoa jälkeenpäinkin miltä retkikohde on oppaan tekijöistä tuntunut.

Löysin kirjan kirjaston matkailuoppaiden hyllystä, muuten en sitä olisi osannut kaivatakaan. Selkeä paketti inspiroivaa tietoa.



Opas esittelee Etelä- ja Pohjois-Savon parhaat patikointikohteet. Kirja palvelee retkeilijää niin useamman päivän pitkillä vaellusreiteillä kuin lyhyillä päiväretkillä ja luontopoluilla. Se tarjoaa kiinnostavia kohteita sekä aktiivisille retkeilyn harrastajille että sunnuntai- ja viikonloppuretkeilijöille. Selkeiden reittikuvausten ohessa kerrotaan kiinnostavista luonto- ja kulttuurikohteista ja annetaan käytännön tietoa retkeilijälle rakennetuista palveluista, kuten laavuista, taukotuvista ja tulentekopaikoista. Opas esittelee reittejä etenkin patikoinnin harrastajille. Muista harrastusmahdollisuuksista, kuten ratsastuksesta, melonnasta ja maastopyöräilystä kerrotaan tiiviisti silloin, kun esiteltävät kohteet tarjoavat mahdollisuuden niihin. Oppaan taustalla on Pohjois-Savon maakuntaliiton käynnistämä patikointireittien kartoitus. Pertti Rovamo on rantasalmelainen retkeilytoimittaja ja tietokirjailija, joka kirjoittaa säännöllisesti mm. Erä-lehteen. Aini Rössi on savonlinnalainen toimittaja ja patikoinnin aktiiviharrastaja.

Ei kommentteja: