maanantai 25. heinäkuuta 2016

Naomi Novik: Uprooted

Naomi Novik voitti Nebula-palkinnon romaanilla Uprooted (Macmillan, 2015; ISBN 978-1-4472-9413-9). Vaikka olin romaanin jo lukenut, piti luonnollisesti tarkistaa onko romaani niin hyvä kuin muistelin.



Nyt toisella lukemisella huomasin paljon kerronnan vivahteita, jotka ensimmäisellä lukemisella jäivät huomiotta. Jonkin verran kirjassa oli myös sisäisiä ristiriitaisuuksia, mutta ei yhtään häiritsevässä määrin, ja tarina veti mukanaan ensimmäiseltä sivulta alkaen.

Se että olin jo jonkin verran ehtinyt unohtaa romaanin tapahtumia piti kiinnostusta vireillä, mutta yhtä lailla mukaansa tempaavaa oli kahden päähenkilön välinen suhde, jossa riitti mukavasti vivahteita. Suuri Dragon-velho saa oppilaakseen kaaosta ympärilleen kylvävän Agnieszka-neidon, joka pitää hyvinkin pintansa kokeneelle ja kaiken nähneelle miehelle, joka on omien tapojensa vanki.

Novikin kuvaama maailma on kohtalaisen omaperäinen, vaikkakaan ei romaanin kaikkein suurinta antia. Joka tapauksessa romaani ansaitsi toisen lukukerran, ja voi hyvinkin ansaita uudenkin lukemisen, vuoden-parin päästä.




Ei kommentteja: