lauantai 9. huhtikuuta 2016

Maria V. Snyder: Inside out

Maria V. Snyderin tieteisromaani muistuttaa asetelmaltaan melkolailla Hugh Howeyn romaania Siilo, mutta en tiedä onko jompikumpi romaaneista saanut vaikutteita toiselta: Inside out (Mira, 2011; ISBN 978-0-7783-0411-1).



Romaani Inside out kertoo kahteen kerrokseen jakautuneesta yhteisöstä, jossa yläkerta pitää kiinni vallankahvasta ja alakerta hoitaa käytännön duunit kuten siivouksen ja ravinnontuotannon. Ihmiset asuvat neljässä kerroksessa kummallisessa neliön muotoisessa rakennuksessa, josta ei ole poispääsyä eikä tietoa mitä ulkopuolella mahdollisesti on.

Päähenkilö on Trella-tyttö, jonka tehtävänä on siivota putkistoja, mutta hän tulee sekaantuneeksi tapahtumiin jotka asettavat yhteisön koko elämäntavan kyseenalaiseksi. Mistä oikeastaan on kyse?

Romaani toimi paikoitellen mainiosti, vaikka kerronnassa olikin kierrätyksen tuntua. Yllätyksiä riitti, ja yhteisön ihmisten keskinäiset suhteet tarjosivat napakat puitteet nopearytmiselle kerronnalle. Saa nähdä josko jatko-osa Outside in tulisi vielä luettua. Tosin kun salaisuudet alkoivat paljastua, samalla paljastuivat myös tarinassa olevat isot aukot.



Im Trella. Im a scrub. A nobody. One of thousands who work the lower levels, keeping Inside clean for the Uppers. Ive got one friend, do my job and try to avoid the Pop Cops. So what if I occasionally use the pipes to sneak around the Upper levels? Not like its all that dangerous - the only neck at risk is my own.

Ei kommentteja: