perjantai 6. marraskuuta 2015

Michael Katz Krefeld: Langenneet

Michael Katz Krefeld kertoo 2010-luvun Kööpenhamista rikoskirjassa joka ei juuri mustanpuhuvampi ja synkempi voisi olla: Langenneet (Like, 2015; ISBN 978-952-01-1178-6).



Krefeldin kirja kuvasi niin vastenmielisiä tapahtumia että muutamassa kohdassa en pystynyt tekstiä lukemaan, vaan hypin kirjassa eteenpäin, ja lopulta osa kirjasta jäi lukematta. Ehkä kyse on siitä että kuvaus kauheuksista tuntui niin kliinisen kylmältä, niin vailla myötätuntoa olevalta, etten kerta kaikkiaan pystynyt tekstiä lukemaan.

Ravn-dekkareita on ilmestynyt suomeksi toinenkin, Kadonneet, mutta lukeminen jäi tähän.



Masja on muuttanut Liettuasta Kööpenhaminaan ja ryhtynyt leveän elämän toivossa luksusprostituoiduksi. Nyt hän on saanut tarpeekseen ja aikoo hankkia kunnon ammatin. Samaan aikaan hänen poikaystävänsä Igor pyrkii paikallisen mafian suosioon ja osallistuu suljettujen ovien takana pelattavaan pokeriturnaukseen. Hän häviää kaikki rahansa ja houkuttelee Masjan tarjoamaan palveluksiaan pelin voittajalle. Liian myöhään Masjalle selviää, että Igor on myynyt hänet velkojensa pantiksi. Erik on vihdoin tarpeeksi vanha päästäkseen metsästyksestä innostuneen isänsä kaikkein pyhimpään: kodin kellariin, joka on tähän mennessä ollut häneltä kiellettyä aluetta. Isä esittelee Erikille harrastuksensa, eläinten täyttämisen. Arka ja estoinen poika tuntee vihdoin löytävänsä jotain, jossa hän voisi loistaa. Rikosetsivä Thomas Ravnsholdt on saanut hermoromahduksen sen jälkeen, kun hänen tyttöystävänsä on murhattu. Hänen ystävänsä pyytää apua kadonneen naisen jäljittämisessä, ja Ravn suostuu palaamaan töihin, mutta tällä kertaa yksityisetsivänä. Jäljet johtavat Tukholman alamaailmaan, ja kaikki viittaa siihen, että nainen on joutunut pahamaineisen ihmiskauppiaan kynsiin. Ravnin on löydettävä hänet pian, sillä kaupungissa piileskelee prostituoituja murhaava sadisti, joka etsii taas uutta uhria.

Ei kommentteja: