sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Markku Kuisma ja Pekka Seppänen: Suomen pahimmat bisnesmokat - tarinoita huippujohtamisesta

Markku Kuisma ja Pekka Seppänen tietävät mistä kertovat, ja kerrottavaa riittää kun puheeksi tulee se miten liiketoiminnassa voivat asiat mennä pahasti pieleen: Suomen pahimmat bisnesmokat - tarinoita huippujohtamisesta (Siltala, 2015).



Kirjoitustyyli on kolumnistinen ja terävän kantaaottava, samalla kun kirjoittajat katsovat asioita useasta eri näkökulmasta, niin että kirjassa kuvatut tapaukset limittyvät toisiinsa ja täydentävät toisiaan näppärästi. Moni lehtien palstoilla tänäänkin paistatteleva huippujohtaja näyttäytyy melko lailla toisessa valossa näissä tarinoissa, joista toki sopisi ottaa opiksi.



Hyvä johtaja onnistuu hukkaamaan miljoonan, mutta huippujohtaja hukkaa miljardin. Talvivaara, Olkiluoto, Sonera, Nokia, Stora Enso, Fortumin optiot... miksi kaikki ei suju niin kuin valtakunnan terävimmät aivot kuvittelivat? Miksi hienot strategiat osoittautuvat aina uudelleen toiveajatteluksi ja haihatteluksi? Miksi yritysten toimintaa ohjaa enemmän muoti kuin järki? Miksi toisten virheistä on yhtä vaikea oppia kuin omista? Entä onko valtio hyvä isäntä vai huono renki?

Talouden johtavat toisinajattelijat Markku Kuisma ja Pekka Seppänen analysoivat kirjassaan Suomen suurimpia bisnesmokia kriittisesti, mutta yrittäen ymmärtää. Tapansa mukaisesti - eli hyväntuulisen humoristisesti. Kirja sisältää tapauskertomukset muun muassa Sonerasta, Stora Ensosta, Fortumista, Talvivaarasta, Outokummusta ja monesta muusta kohtuuttomasti tai huolettomasti kohtaloonsa suhtautuneesta yrityksestä.

Ei kommentteja: