maanantai 13. huhtikuuta 2015

Jason Lutes: Berliini. Toinen kirja - Savuinen kaupunki

Jason Lutes kertoo Saksan tapahtumista 1930-luvulla tässä sarjakuvakirjassa, jossa natsismin nousu alkaa olla jo pitkällä, ja yhteiskunnan jännitteet purkautumassa väkivallanteoiksi: Berliini. Toinen kirja - Savuinen kaupunki (Like, 2008; suom. Hannu Tervaharju; ISBN 978-952-01-0189-3).



Berliini näyttäytyy kirjassa monella tasolla, toisaalta työläisten ja työttömien ankeiden elinolosuhteiden kautta, toisaalta metropolina jossa on kansainvälistä väriä, ja tämän lisäksi myös poliittisten voimien kamppailukenttänä.

Lukija luonnollisesti tietää, mitä on tulossa, mutta samalla tuntuu siltä että toisinkin olisi voinut käydä, tapahtumat eivät olleet väistämättömiä, vaikka sitten kävikin niin kuin kävi, natsien vainohulluus ja vähemmistön sorto otti vallan.



Tässä ote teoksen esittelytekstistä:

Savuava kaupunki keskittyy ensimmäisestä osasta tutun taideopiskelija Marthe Müllerin sukellukseen boheemin ja dekadentin Berliinin syvyyksiin. Kaupunkia ahdistavat yhdeltä laidalta fasistit ja toiselta taas kommunistit. Uhka maailman vajoamisesta toiseen sotaansa käy koko ajan konkreettisemmaksi, ja ihmiset haluavat entistä kiihkeämmin torjua sen ajatuksistaan.

Ei kommentteja: