keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Amy Sackville: Orkney

Amy Sackville kertoo iäkkään professorin ja hänen tähtioppilaansa avioliitosta ja häämatkasta Orkneysaarille. Mistä tässä erikoisessa avioliitossa oikein on kyse, ja miksi morsian halusi tulla häämatkallaan juuri tänne: Orkney (Granta, 2013; ISBN 978-1-84708-664-8).



Tämä avioliittoromaani kertoo miehen ja naisen suhteesta miehen näkökulmasta, sellaisen miehen joka yhtäkkiä huomaa ettei hän tiedä vaimostaan juuri mitään, ja on arvoitus miksi nämä kaksi ihmistä ovat naimisissa keskenään. Miksi opiskelija suostui naimisiin, ja mikä hänen taustansa oikeastaan onkaan?



Romaanissa limittyy todellinen ja kuviteltu, ja muistikuvat tapahtuneesta ovat pikemminkin kysymysmerkkejä kuin vastauksia.

Nuori morsian tuntuu koko ajan etääntyvän kauemmas miehestään, joka katselee mökin ikkunasta rannalla oleskelevaa puolisoaan. Mitkä voimat ajavat ihmisiä, ja mihin suuntaan, tässä on tämän romaanin kysymys, joka luonteeltaan on sellainen että se jää vaille vastausta.

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Janet Evanovich: Kuudestilaukeava

Näillä Janet Evanovichin kirjojen nimillä ei ole mitään tekemistä tarinan sisällön kanssa, paitsi että nimessä oleva numero kertoo kuinka mones teos tämä sarjassa on: Kuudestilaukeava (WSOY, 2011; suom. Hanna Tarkka; ISBN 978-951-0-37194-7). Mutta se lienee myönnettävä, että hiljalleen olen jäänyt näihin hömppädekkareihin koukkuun, vaikka edelleenkin on pakko kummastella mistä näissä oikein on kyse.



Sankarimme Stephanie Plum saa tällä kertaa tehtäväkseen jäljittää palkkionmetsästäjäkumppaniaan Rangeria, jonka epäillään syyllistyneen rikokseen. Eikä tässä vielä kaikki, sillä isoäiti Mazur muuttaa Stephanien luo asumaan, ja kaiken lisäksi päättää hankkia itselleen ajokortin.

Kuten yleensäkin näissä kirjoissa meno on melko lailla pähkähullua, ja isoäiti varsinkin saa melkoisen kohtelun, mutta ainakaan ei voi väittää että tässä kirjassa luotaisiin vanhoista ihmisistä jotenkin stereotyyppisen syrjivää kuvaa. No, ehkä maaninen viehtymys hautajaisissa käymiseen (ja suljettujen arkkujen avaamiseen) jonkinlaisesta stereotypiasta sekin käy.

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Gene Wolfe: Sovinnontekijän kynsi

En koskaan saanut luetuksi Gene Wolfen Uuden auringon kirjaa englanninkielisinä alkuperäisteoksina, mutta nyt kun teokset ovat ilmestymässä suomeksi, olen kovasti tykästynyt tähän tarinaan, jonka kerrontaa ja hahmoja ovat monet myöhemmät kirjoittajat kopioineet ja varioineet. Toinen osa kirjasarjassa on suomennetty nimellä Sovinnontekijän kynsi (Gummerus, 2013; suom. Tero Valkonen; ISBN 978-951-20-8670-2).



Vuonna 1981 tämä kirjasarjan toinen osa sai Nebula-palkinnon parhaana romaanina. Tarina kertoo Severianin seikkailusta tulevaisuuden maailmassa, jossa on paljon outoa mutta paljon myös tuttua.

Jo ammattinsakin takia epäluuloja herättävä kirjan kertoja on varsin epätavallinen sankarihahmo - hän elättää itseään kiduttajana ja pyövelinä aina tilaisuuden tullen - varsinkin kun lukija ymmärtää aika ajoin kertojan pimittävän osan totuudesta. Mihin tässä tarinassa pitäisi uskoa ja mikä oikeastaan on Severianin tarkoitus kirjoittaessaan kertomustaan?

Teoksen suomennoksesta on annettava kiitokset, tämä ei ole ollut helppo urakka mutta teksti on vallan sujuvaa ja vaikeistakin kohdista suomentaja on selvinnyt lähestulkoon moitteitta. Teos tuntuu olevan tarkoituksellisen ristiriitainen ja epätäydellinen, mutta eiköhän myöhemmissä teossarjan osissa saada selvyyttä tähän hämäryyteen.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Tuomo Björksten: Luontokuvaajan matkaopas - Suomi ja muu maailma

Tuomo Björksten jatkaa luonnonvalokuvaajille suunnattujen oppaiden pitkää sarjaa teoksellaan Luontokuvaajan matkaopas - Suomi ja muu maailma (Docendo, 2013; ISBN 978-952-291-007-3). Hannu Hautalan et al. teos Luontokuvaajan polut vuodelta 1978 oli oikein mainio opas lajissaan, miten Björksten tässä onnistuu?



Teos on luonnollisesti väreissä, toisin kuin tuo Hautalan ja kumppanien teos vuosien takaa, mutta mikä muu on muuttunut? Ainakin se, että tällä kertaa annetaan vinkkejä kohteisiin muualla maailmassa, ja lisäksi on ilmiselvää että luontokuvauksesta on tullut isojen ihmismassojen harrastus, kyse ei ole vain muutaman asiaan perehtyneen ja innostuneen pienen piirin touhusta.



Björkstenin opas on hyödyllinen ja tarjoilee monta kiinnostavaa vinkkiä kohteiksi luonnosta kiinnostuneille valokuvaajille. Varjopuoleksi ehkä voi katsoa sen, että nämä kohteet tuskin jatkossa ovat vailla ylemääräistä ihmisten tunkua valokuvaamaan samoille apajille.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Hannu Hautala, Liisa Niemelä ja Markku Tanttu: Luontokuvaajan polut

Hannu Hautala, Liisa Niemelä ja Markku Tanttu suunnittelivat ja toimittivat tämän luonnonvalokuvaajille suunnatun oppaan, jossa annetaan vinkkejä hyvistä kuvauspaikoista sekä tietenkin siitä miten valokuvia luonnosta kannattaa ottaa: Luontokuvaajan polut (Temo, 1978; ISBN 951-99152-3-0).



Lainasin kirjan verratakseni siinä annettuja vinkkejä tuoreeseen teokseen Luontokuvaajan matkaopas, ja melko lailla samoilla linjoilla tässä kirjassa liikutaan, tosin valokuvaajalle tarjoillut kohteet ovat melko lailla erilaisia. Ja sekin ero on huomattava, että kirjan kuvitus on mustavalkoista, ja filmiajan rajoitukset luontokuvaajalle ovat ilmeisiä verrattuna nykyiseen digiaikaan.



Hyvin Hautala ja kumppanit aiheestaan aikoinaan kertoivat, ja olettaisin että kirjan lukeminen innosti useampaakin myöhemmin luonnonvalokuvauksessa tunnettua tekijää aihepiirin pariin.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Janet Evanovich: Luuvitonen

Miten tässä nyt niin kävi, että luen näitä Janet Evanovichin hömppätyylisiä dekkareita yksi toisensa jälkeen, kun alun perin suorastaan haukuin teokset ja olin sitä mieltä että ainakaan minulle näitä kirjoja ei ole tarkoitettu luettavaksi: Luuvitonen (WSOY, 2012; suom. Hanna Tarkka; ISBN 978-951-0-38729-0).



Kirjojen huumori on melko lailla ennalta arvattavaa, sillä päähenkilö Stephanie Plumin merkittävin taito on saada itsensä pulmatilanteisiin jotka ovat kerta kaikkiaan pähkähulluja. Melkein kirjassa kuin kirjassa vähintäänkin poltetaan tai räjäytetään Stephanien auto, eikä tässä tietysti ole vielä kaikki.

Tällä kertaa Stephanien 72-vuotias setä on kadonnut, ja tietenkin palkkionmetsästäjämme saa tästä työtehtävän, mikä ei tälläkään kertaa mene ihan putkeen. Ihmistyypit ovat melkoisen outoja, eikä setäkään ole ihan tavanomainen iäkäs ihminen, yllätyksiä piisaa hengästyttävään tahtiin.

Mutta mikä kirjojen tyylilaji oikeastaan on? Sanoisin että "hömppä" on aika hyvä, eikä chick lit ole myöskään harhaanjohtava, mutta voisi toki puhua jännityskirjallisuudesta tai jopa kovaksikeitetystä rikoskirjallisuudesta.

No, ehkä se syy miksi näitä kirjoja on tullut lopulta luettua useampikin johtuu teosten mustasta huumorista, joka kieltämättä alkaa hiljalleen maistua niin että aika ajoin taas uusi kirja tarttuu mukaan kirjaston hyllystä.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Aino ja Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta

Ville Tietäväinen teki yhdessä tyttärensä Ainon kanssa kirjan pelottavista unista, ja melko lailla mukavasti tässä kuvataan sekä pelkäämistä että lapsen ja vanhempien välistä suhdetta: Vain pahaa unta (WSOY, 2013; ISBN 978-951-0-39894-4).



Tarina on lohduttava, osin riipaisevan koskettava, ja mukana on mainiota huumoria joka syntyy siitä miten eri lailla lapset ja aikuiset näkevät maailman, miten asiat ovat lapsille yksinkertaisia, ja tästä syntyy yllättäviä näkökulmia arkisiin asioihin, kerta kerran jälkeen.


keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Mark Millar ja John Romita Jr.: Kick-ass 2

Täytyy vielä kuitata se, että tulin lainanneeksi tämänkin Kick-ass -teossarjan osan, jossa Mark Millar ja John Romita Jr. kertovat supersankareita ihailevan pojan "seikkailuista", siitä miten väkivallan kierre syvenemistään syvenee: Kick-ass 2 (Titan Books, 2012; ISBN 978-0-85768-786-9).



Väkivallasta ja kostosta tässä on kyse, ja ehkä myös siitä miten voimattomaksi ihminen, varsinkin nuori ihminen, voi itsensä kokea. Mutta se että supersankarisarjakuvien etäännytetty väkivalta tuodaan näin konkreettisesti osaksi nuorten ihmisten arkipäivää, sitä en pysty sulattamaan, vaikka jotain tämä kirja ehkä yrittää sanoa niille aikuisille jotka nuorten maailmaa yrittävät omasta perspektiivistään ymmärtää.


tiistai 22. huhtikuuta 2014

Mark Millar ja John Romita Jr.: Kick-ass 2 Prelude - Hit-Girl

Mark Millar ja John Romita Jr. jatkavat Kick-ass-sarjakuvan tarinaa tässä kirjassa, jonka olemassaoloa on vaikea ymmärtää, sillä en oikeastaan keksi mitä hyvää tässä kirjassa voisi olla: Kick-ass 2 Prelude - Hit-Girl (Titan Books, 2013; ISBN 978-1-78116-265-1).



Ehdin varaamaan Kick-ass-teoksen jatko-osat kirjastosta ennen kuin alkuperäisen kirjan vastenmielinen väkivaltaisuus kävi ilmi, ja niinpä sitten lainasin tämänkin kirjan luettavaksi. Mutta eipä lukemiseen intoa ollut, sillä samoilla linjoilla tässä mennään, väkivaltaa ihannoiden, eikä puolusteluna oikein voi käyttää sitäkään että väkivallan lopputuloksia ei kaunistella.



Vaikka kirjan tapahtumat on sijoitettu kouluun, on sarjakuva suunnattu aikuisille lukijoille. Ehkä tässä nyt sellaisen pienen lieventävän seikan voisi kuvitella tarinasta löytyvän, että jossain määrin tässä yritetään kuvata kouluikäisten keskinäistä kisailua suosiosta, ja niitä lieveilmiöitä joita tästä kilpailusta voi pahimmillaan seurata.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Ben Katchor: Julius Knipl, real estate photographer - The beauty supply district

Ben Katchorin strippisarjakuvien kokoelma on aikamoinen paketti kertomuksia kaupungista, joka kovin muistuttaa tuntemiamme kaupunkeja mutta toisaalta on ikään kuin ajasta ja paikasta irrotettu, abstrakti kuvaus kaupungin ideasta: Julius Knipl, real estate photographer - The beauty supply district (Pantheon books, 2000; ISBN 0-375-70098-6).



Kirjan kansikin jo kertoo tavanomaista sarjakuvaa haastavammasta lähtökohdasta, siinä on sellaisia sanoja kuin symmetry, genius, transcendental, idealism ja niin edelleen.

Kukin kirjan sivu on tarina, jossa alun lähtökohdasta ei useinkaan voi arvata millaiseen lopputulokseen päädytään, usein melkoisen kummalliseen ja vinoon.


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Warren Ellis ja Paul Duffield: FreakAngels - Volume six

Ja näin tämä tarina loppuu, kun Warren Ellis ja Paul Duffield pistävät pisteen tieteisfantasialle maailmasta jota on kohdannut tuntemattomien voimien aiheuttama mullistus: FreakAngels - Volume six (Avatar Press Press, 2011; ISBN 1-59291-133-1).



Oliko tämä kirjasarja sitten lukemisen arvoinen? Kyllä kai, vaikka mitään erityisen oivaltavaa sarjassa ei ollut, mutta piirrosjälki on kieltämättä ihan laadukasta, ja muutamaan otteeseen tarinakin osui kohdalleen. Kovin paljon oli myös tyhjää ja tarkoituksetonta kuljeskelua, ilman että olisi käynyt ilmi miksi juuri tämä tarina olisi kertomisen arvoinen.



Ai niin, ehkä senkin tässä lopuksi voi todeta, että koko tämä sarjakuva on luettavissa netistä, vaikkakin huomasin tämän vasta nyt kun kirjoitin arviota kirjasta, kaikki sarjan osat jo luettuani.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Warren Ellis ja Paul Duffield: FreakAngels - Volume five

Jahas, tämä dystopiasarjakuva jonka Warren Ellis on kirjoittanut ja Paul Duffield on piirtänyt alkaa lähestyä loppuaan, nyt oli vuorossa toiseksi viimeinen kirja: FreakAngels - Volume five (Avatar Press, 2011; ISBN 1-59291-115-3).



Tässä kirjassa lähestytään kummallisia kykyjä omaavien nuorten ihmisten keskinäisen konfliktin perimmäistä syytä, niitä asioita jotka odottavat tulevaisuudessa. Onko mahdollista estää tulevaisuudessa odottavaa uhkaa toteutumasta?

Jossain määrin alan jo olla väsynyt tähän tarinaan näistä sarjakuvan kuvaamista hahmoista jotka lopulta eivät kasva kovinkaan kiinnostaviksi ihmisiksi. Mutta koska näinkin pitkälle olen jatkanut, lienee syytä jatkaa loppuun asti.


perjantai 18. huhtikuuta 2014

Jeff Lemire: Sweet tooth 3 - Animal armies

Jeff Lemire jatkaa tarinaansa dystopian jälkeisestä maailmasta, jossa eläimen ja ihmisen välimuotoa muistuttavat lapset ovat ainoita jotka ovat vastustuskykyisiä tappavalle kulkutaudille: Sweet tooth 3 - Animal armies (DC comics, 2011; ISBN 978-1-4012-3170-5).



Vankeuteen joutunut Gus-poika kohtaa jälleen Jepperd-nimisen kulkurin, joka lupasi tulla pelastamaan hänet vankeudesta. Eikä pelastaminen onnistu ilman kokonaisen armeijan kokoamista vapautusoperaatioon. Sarjakuvan lukeminen on takkuillut tarinan rosoisuudesta ja mustanpuhuvuudesta johtuen, mutta niin vain tuli tämä kirjasarjan kolmas osakin luettua.

Ja uskoisin että tätä tarinaa pitää jatkaa eteenpäinkin, sen verran omaperäisesti Lemire punoon tarinaansa tieteis- ja fantasiakirjallisuuden elementtejä. Kuka Gus oikeastaan on?


torstai 17. huhtikuuta 2014

David Abrams: Fobbit

David Abramsin sotaromaanin yhteydessä viitataan Joseph Hellerin klassikkoteokseen Me sotasankarit (engl. Catch-22), mutta lähellekään esikuvaansa romaani ei nouse, vaikka onkin omakohtaiselta ja uskottavalta tuntuva kuvaus modernin sodankäynnin helvetillisestä todellisuudesta: Fobbit (Harvill Secker, 2013; ISBN 978-1-84655-721-7).



Romaanin nimi Fobbit viittaa amerikkalaisten Irakiin sijoitettujen sotilaiden joukossa käytettyyn haukkumasanaan. Fobbit tarkoittaa toimistotehtäviä hoitavia sotilaita, jotka pysyttelevät tukikohdassa eivätkä joudu tositilanteisiin kentällä.

Romaani kertoo siitä, miten PowerPointit, lehdistötiedotteet ja tilastot kaatuneista amerikkalaissotilaista limittyvät armeijan hierarkkiseen organisaatiokulttuuriin, jossa pätevyydellä tai epäpätevyydellä ei ole samaa merkitystä kuin sillä missä asemassa satut olemaan.

Lähestulkoon uskomaton todellisuus muuttuu arkitodellisuudeksi, mutta samalla ihmisen sietokyky alkaa hiljalleen joutua yhä kovemmalle, kuin kumilenkki jota venytetään kohti katkeamispistettä. Ja katkeamispisteestä tässä romaanissa on kyse, siitä miten ihmisen pyyke lopulta murtuu, ja siitä mitä tästä murtumasta voi seurata.

Huumoria tässä romaanissa on, mutta sellaista huumoria josta ei kovin paljon voi nauttia, sillä huumori kertoo ihmisistä jotka toteuttavat tehtävää jossa loppujen lopuksi ei tunnu olevan mitään järkeä.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Jim Woodring: The Frank book

Joku oli antanut Jim Woodringin sarjakuvien kokoelmalle Helmetissä viisi tähteä, ja vaikea on vastaan väittääkään, mestarillista tarinankerrontaa tämä on: The Frank book (Fantagraphics Books, 2011; ISBN 978-1-60699-500-6).



Kovin usein ei tule sarjakuvien yhteydessä mieleen adjektiivi "filosofinen", mutta näiden sarjakuvien yhteydessä niin tulee, pakostakin, sillä jotain perusasioiden pohtimiseen pakottavaa on näissä arvoituksellisissa tarinoissa. Maailma tuntuu jotenkin nurjahtaneen paikoiltaan, mutta sillä tavalla että tavallinen arki muuttuu jonkin kummallisen todellisuuden kuvajaiseksi.

En tiedä mistä Woodring saa inspiraationsa sarjakuviinsa, mutta joistakin näistä stripeistä tuli mieleen että tapahtumien taustalla on ikään kuin tieteellisen tai luonnontieteellisen ongelman esittäminen teoksen lukijalle, sillä tavalla että vastausta ei ole olemassa, on vain kysymys.



Kaunokirjallisuutta, sitä tämä sarjakuvakirja on.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Kate Atkinson: Life after life

Kate Atkinson on noussut yhdeksi ehdottomista suosikkikirjailijoistani, ja tämä romaani vahvisti entisestään luottamustani Atkinsonin verrattomiin kertojantaitoihin: Life after life (Doubleday, 2013; ISBN 978-0-385-61868-7).



Romaani kertoo Ursula-nimisestä tytöstä (lempinimi "pikku karhu"), joka syntyy Toddin perheeseen vuonna 1910. Ensimmäinen maailmansota alkaa muutaman vuoden päästä, toinen maailmansota häämöttää vajaan kolmenkymmenen vuoden päässä. Millainen elämä on tai voisi olla kahden sodan keskellä?

Atkinson pohtii vaihtoehtoisia elämänkohtaloita, leikitellen ajatuksella siitä mitä ihminen tekisi jos voisi elää elämänsä kerta toisensa jälkeen uudestaan, loputtomia kertoja, muuttaen asioita yksi kerrallaan, etsien sitä elämää joka itselle olisi paras mahdollinen.

Romaani on jopa liiankin näppärä, ja tulkintoja tarinan merkityksestä voi esittää lukemattomia, mutta loppujen lopuksi kyse on Ursulasta, tästä lapsesta, tästä elämän ristiriitojen keskellä navigoivasta aikuisesta, tästä ihmisestä joka yrittää elää elämäänsä niin kuin parhaiten taitaa.

Voiko elämästä oppia jotain, voiko elämäänsä elää paremmin?

Ja kyse on tietenkin myös siitä, voiko kirjallisuus opettaa jotain elämästä. Tämän romaanin perusteella on sanottava, että kirjallisuus voi.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Jeff Lemire: Sweet tooth 2 - In captivity

En oikein tiennyt mitä odottaa tältä Jeff Lemiren sarjakuvakirjojen toiselta osalta, mutta melkoisen taitavasti Lemire kertoo tarinaa puoliksi ihmistä puoliksi eläintä muistuttavista lapsista, jotka ainoina ovat immuuneja maailman romahduttaneelle kulkutaudille: Sweet tooth 2 - In captivity (DC comics, 2010; ISBN 978-1-4012-2854-5).



Kirjan päähenkilö Gus muistuttaa puoliksi bambia, mutta tarinassa ei juuri disneymäistä hempeilyä ole. Eloonjääneet ihmiset yrittävät selvittää, mikä tekee eläinhahmoisista lapsista vastustuskykyisiä taudille, eikä tässä ihmisoikeuksista saati eläinlasten oikeuksista piitata.



Tarina muistuttaa jossain määrin Cormac McCarthyn romaania Tie, jonka lukeminen jäi itseltäni kesken sen rankkuuden takia, eikä tämäkään sarjakuva ihan hetkessä tullut luettua, sen verran mustanpuhuva on kertomus Gusista ja hänen kohtaamistaan ihmisistä ja ihmiseläimistä.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Neil Druckmann ja Faith Erin Hicks: The last of us - American dreams. Volume 1

Neil Druckmann ja Faith Erin Hicks ovat tehneet omaperäisen sarjakuvakirjan katastrofin jälkeisestä maailmasta, jossa henkiin jääneet ovat karanteenissa suojavyöhykkeellä, ja ulkopuolella vaanivat tartuntataudit ja kapinalliset: The last of us - American dreams. Volume 1 (Dark Horse Books, 2013; ISBN 978-1-61655-212-1).



Tämän tyyppistä kirjallisuutta ilmestyy sarjakuvana paljon, erityisesti zombi-teema tuntuu olevan ajan hermolla, ja välillä ihmetyttää mikä oikein on herättänyt tämän kaltaisen teeman niin suureen suosioon.

Ehkä kyse on tarve hallita yhä monimutkaistuvaan maailmaamme liittyviä pelkoja. Toisaalta olen näkevinäni näissä sarjakuvissa amerikkalaistyyppistä survivalismi-henkisyyttä, jossa vastustetaan liittovaltiota ja puolustetaan aseenkanto-oikeutta. Jotain atavistista kuultaa tämänkin sarjakuvan ruuduissa.

Mutta toisaalta tarina on kohtalaisen omaperäinen, tässä kuvataan aikuiseksi kasvavien lasten maailmaa tilanteessa jossa kaikki tavanomainen on romahtanut ja onnen kokemukset ovat harvassa.


perjantai 11. huhtikuuta 2014

Matt Kindt: Super spy

Tämä Matt Kindtin teos oli erikoislaatuisimpia lukukokemuksia mihin olen vähään aikaan törmännyt, sarjakuvakirjana aivan huippua: Super spy (Top Shelf Productions, 2007; ISBN 978-1-891830-96-9).



Kirja kertoo vakoilusta toisessa maailmansodassa, siitä todellisuudesta jossa keneenkään ei voinut luottaa ja kaikkea oli epäiltävä. Samalla kirja kertoo vakoilijoista, joista kullakin oli oma syynsä tehdä tätä työtä, joskus siksi että muuta mahdollisuutta ei ollut, joskus rahan takia, joskus koston, ja joskus jonkin arvoitukseksi jäävän syyn takia.



Kirja on realistinen, mutta toisaalta samaan aikaan tässä myös luodaan eräänlaisia sankaritarinoita, kuvataan ihmisiä jotka selvisivät hengissä tässä pelissä, ainakin jonkin aikaa, ennen kuin onni kääntyi tai kohdalle sattui parempi vastapuolen toimija. Onnea tuskin kukaan näistä sankariehdokkaista löysi itselleen, mutta tarinoissa on myös aistittavissa elämän elämistä sellaisena kuin se kohdalle osuu.

torstai 10. huhtikuuta 2014

David B: Epileptikko

David B. kertoo perheestä, lapsuudesta, Ranskan historiasta ja omasta elämästään tässä vaikuttavassa ja vaikuttavan kokoisessa sarjakuvakirjassa: Epileptikko (WSOY, 2013; suom. Saara Pääkkönen; ISBN 978-951-0-39750-3).



Teos on julkaistu alun perin kuutena niteenä, ja tässä kokonaisuudessa teos tuntuu suorastaan järkälemäiseltä. Mustavalkokuvitettu sarjakuva kertoo omaelämänkerrallisesti kahdesta veljeksestä ja heidän perheestään, siitä miten vanhempi veljeksistä sairastuu epilepsiaan 11-vuotiaana.

Epilepsia vääristää perheen elämää, ja nuorempi veljeksistä pakenee omaan mielikuvitukseensa, kunnes viimein hän löytää piirtämisestä tavan hahmottaa maailmaa.



Sarjakuvataiteilija David B. on oikealta nimeltään Pierre-François Beauchard, ja tämä hänen pääteoksensa on tullut palkituksi moneen kertaan. Piirrokset ja tarina nivoutuvat saumatta yhteen, tässä ikään kuin hengitetään sarjakuvaa, ja sarjakuva hengittää elämää.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Jussi Aalto: Sakari Pälsi näppäili hyviä kuvia

Jussi Aalton kirjan nimi on mainio, melkein liiankin näppärä, ja myös kirja on mainio kertoessaan matkustamisesta ja ennen kaikkea valokuvien ottamisesta: Sakari Pälsi näppäili hyviä kuvia (Otava, 1985; ISBN 951-1-08085-7).



Kirjan nimi viittaa Sakari Pälsin (1882-1965) vuonna 1930 julkaisemaan valokuvausoppaaseen Näppäilkää hyviä kuvia. Ja kieltämättä Pälsi itse osasi näppäilyn taidon, joku voisi puhua valokuvataiteestakin.



Pälsi oli etevä arkeologi ja tutkimusmatkailija, joka aikanaan tunnettiin vauhdikkaista matkakirjoista ja tieteellisistä julkaisuista. Nyttemmin hän on klassikko myös valokuvaajana, tunnettu ja arvostettu, ja eritoten hienoa on se miten näiden "näppäilyjen" tuloksena on lähellä ihmistä olevia valokuvia joissa keveys yhdistyy syvälliseen maailman tarkkailuun.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Warren Ellis ja Paul Duffield: FreakAngels - Volume four

Tässä sarjakuvakirjassa Warren Ellis ja Paul Duffield palaavat ajassa taaksepäin, siihen hetkeen jolloin erikoisia kykyjä omaavat nuoret aikuiset saivat aikaan tuhotulvan yrittäessään puolustaa itseään: FreakAngels - Volume four (Avatar Press, 2010; ISBN 978-1-59291-094-6).



Jotain väsähtänyttä ja rutiininomaista tässä tarinassa on, ainekset eivät riitä kovin pitkälle, ja yhä enemmän tulee ihmetellyksi miksi tämä kirjasarja ylipäänsä on olemassa. Toki tarinassa on muutamia mielenkiintoisia oivalluksia, mutta muutama oivallus ei vielä pelasta tätä dystopiakuvausta. Mistä tässä oikeastaan on kyse?


maanantai 7. huhtikuuta 2014

Penelope ja Ginny Skinner: Briony Hatch - a graphic novel

Penelope Skinner on kirjoittanut ja Ginny Skinner kuvittanut tämän sarjakuvakirjan, jossa puhutaan aikuiseksi kasvamisesta ja siitä miten mielikuvitus ja todellisuus voivat limittyä keskenään: Briony Hatch - a graphic novel (Limehouse Books, 2013; ISBN 978-1-907536-14-4).



Kirjan tekijät ovat sisaruksia, ja ehkä tämä perhesuhde myös on vaikuttanut luontevaan tapaan kertoa siitä, miten perheen arkipäivä ja pako fantasiamaailmaan kietoutuvat toisiinsa. Ja myös aikuiseksi kasvamisesta ja itsensä löytämisestä tässä sarjakuvakirjassa on kyse.

Kirjan päähenkilö Briony Hatch vihaa omaa arkipäivän elämäänsä ja lukee innoissaan suosikkiromaanejaan, joissa haamut ja taiat ovat todellisia. Mutta mitä sitten kun romaanisarjan viimeinen teos on tullut luetuksi loppuun?



Kirjan mustavalkoinen piirroskuvitus ja tarina osuvat hyvin yhteen. En nyt tiedä onko tämä sarjakuva loppujen lopuksi erityisen syvällinen tai oivaltava, mutta tuoreelta se tuntui, omintakeiselta kuvaukselta lapsuuden lopusta.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kjell Ola Dahl: Pikku rumpali

Tämä on ensimmäinen lukemani Kjell Ola Dahlin dekkari, enkä ihan tiedä mitä kirjasta ajatella. Toisaalta Dahl kirjoittaa kohtalaisen sujuvasti, mutta toisaalta tässä tarinassa on jotain epäaidon tuntuista, en saanut kiinni siitä miksi dekkari on kirjoitettu: Pikku rumpali (Like, 2008; suom. Outi Menna, ISBN 978-952-471-976-6).



Romaanissa limitetään eri aikatasojen kerrontaa, toisaalta apulaispoliisipäällikkö Gunnarstranda saa selvitettäväkseen tyhjästä pysäköintihallista kuolleena löytyneen naisen tapausta, toisaalta kerrotaan aiempia tapahtumia takautumien kautta.

Oslossa käynnistynyt rikostutkinta johtaa Keniaan, josta naisen tuttava Stuart Takeyo on kotoisin ja jonne Gunnarstranda matkustaa selvittämään mitä oikein on tapahtunut.

Olisiko Dahlin muissa dekkareissa tarinan kertominen paremmin hallussa? No, saa nyt nähdä tuleeko toista kertaa tartuttua näihin kirjoihin.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Janet Evanovich: Neljäs kerta toden sanoo

Jotenkin vain kirjaston palautettujen kirjojen hyllystä tarttui mukaan tämä huumoridekkari, jossa Janet Evanovich laittaa Stephanie Plumin oikein kunnolliseen pyöritykseen: Neljäs kerta toden sanoo (WSOY, 2011; suom. Hanna Tarkka; ISBN 978-951-0-38186-1).



Totta puhuen minulla ei ole kovinkaan selvää muistikuvaa, mitä kirjassa oikein tapahtui, mutta tapahtumia oli joka tapauksessa tosi paljon. Stephanien auto tietysti räjähtää, mitenkäs muuten, ja lisäksi asunto menee remonttiin, eikä palkkionmetsästyshomma ota oikein onnistuakseen.

Kun ensimmäisen näistä dekkareista luin, pidin sitä epäonnistuneena ja tyhmänä, kun en tajunnut että eihän kyseessä mikään dekkari ole vaan dekkarin parodia chick lit -tyylisesti kirjoitettuna. No, nyt alan pikkuhiljaa tajuta että eivät nämä kirjat nyt ihan tuhottoman huonoja ole.

Kirjan henkilögalleria on melkoisen räjähtänyt, otetaan esimerkiksi vaikka Sally joka tykkää pukeutua naisten vaatteisiin:

Sally seisoi oven sisäpuolelle kiinnitetyn peilin edessä.

»Näytänkö minä kamalalta tässä hameessa?» Sally kysyi.

Katselin hametta. En halunnut loukata hänen tunteitaan, mutta kun hänellä oli tuo hame päällä, hän muistutti mutanttia Apinoiden planeetalta. Hän oli varmaan karvaisin transu, joka käytti sukkanauhaliivejä. »Ei se ihan kamala ole, mutta minusta sinun tyyliisi sopii suora hame. Ja nahkakin pukee sinua.»

»Dolores Dominatrix.»

Pikemminkin Ihmissusi Wanda. »Jatka toki tervehenkistä tyyliä», sanoin, »mutta karvat pitäisi ajaa.»

»Ei helvetissä», Sally sanoi. »Minä vihaan karvojenpoistoa.»

»Kokeile vahaa.»

»Kerran hei on sitäkin kokeiltu. Ja sattui niin vietävästi.»

Hyvä, ettei hänellä ollut munasarjoja.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Brian K. Vaughan ja Fiona Staples: Saga - Volume two

Brian K. Vaughan ja Fiona Staples jatkavat Markon ja Alanan sekä heidän lapsensa Hazelin tarinaa tässä sarjakuvakirjassa: Saga - Volume two (Image Comics, 2013; ISBN 978-1-60706-692-7).



Edellisessä sarjakuvakirjassa perhe pakoili salamurhaajia, sotajoukkoja ja monenmoisia hirviöitä, mutta tällä kertaa perhe joutuu oikeasti pelottavaan tilanteeseen, kun avaruusaluksessa keskellä ei mitään isovanhemmat tulevat vieraisille.



Mitenkään häikäisevän omaperäinen tarina ei ole, ja selvää teemojen kierrätystä tässä on, mutta kokonaisuus pysyy silti kohtalaisen hyvin kasassa. Erityisesti arkipäivän kommellukset keskellä avaruusoopperan kulisseja osuvat vallan kohdalleen. Olisin lainannut kirjastosta kirjasarjan seuraavan osan, mutta sitä ei ollut vielä lainattavana, vaikka eiköhän se piakkoin tule saataville.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Brian K. Vaughan ja Fiona Staples: Saga - Volume One

Brian K. Vaughan on kirjoittanut ja Fiona Staples piirtänyt tämän fantasiasarjakuvan, jossa kahden erilaisen sivilisaation konflikti määrittää toisensa sodan keskellä löytäneiden sotilaiden suhdetta: Saga - Volume One (Image Comics, 2012; ISBN 978-1-60706-601-9).



Teoksen esittelytekstissä kerrotaan tarinasta näin: "When two soldiers from opposite sides of a never-ending galactic war fall in love, they risk everything to bring a fragile new life into a dangerous old universe. This title is the sweeping tale of one young family fighting to find their place in the worlds."



Rakkaudesta sodan keskellä tässä on kyse, ja lapsen syntymästä keskelle konfliktia. Ja siinä määrin sotaa käyvät tahot haluavat pitää kansalaisensa toisista erillään että kun tieto lapsen syntymästä tulee ilmi, tappajat lähetetään perheen kimppuun. Pakoretkihän tästä alkaa.

Tarina oli mukavan lämminhenkinen ja huumoria oli mukana, tässä ihmissuhteen kuvauksessa oli särmää, eivätkä sukupuolten roolit olleet liioitellun stereotyyppiset, mistä iso plussa. Tarinan muodollisena kertojana on lapsi, joka kertoo vanhempiensa tarinaa ironisella ja välillä tulevia tapahtumia kommentoivalla tavalla.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Gregory Mcdonald: Onni vain yksillä, Fletch

Gregory Mcdonald kirjoitti sujuvasanaisia dekkareita, ja erityisesti hänen taitoaan kirjoittaa dialogia on kehuttu. Tämä jännäri on kelpo suoritus, ja mukavasti tarinassa on huumoriakin. Fletch ei tiedä oikein miten päin olla kun tiedustelupalvelu CIA värvää hänet töihin: Onni vain yksillä, Fletch (Viihdeviikarit, 1989; ISBN 951-611-295-1).



Fletch on jättänyt ilmoittamatta tulojaan veroviranomaiselle, joten CIA-agentit pystyvät kiristämään häntä vakoilemaan lehtimieskollegoja isossa seminaarissa, johon presidentinkin on tarkoitus tulla vierailulle. Kaikki ei kuitenkaan mene ihan suunnitellusti.

Naistenmiehen maineessa oleva Fletch saa seurakseen ihastuttavan naispuolisen toimittajakollegan. Fletch oitis epäilee toimittajaa CIA:n agentiksi jonka on tarkoitus varmistaa että Fletch tekee sen mitä on sovittu.



Kirjassa on parasta dialogi, joka on paikka paikoin kertakaikkisen herkullista, vaikkakin olettaisin että alkukielinen versio on vielä suomennostakin tiukempaa tekstiä. Harmi kyllä näitä Fletch-kirjoja ei löydy alkuperäiskielisinä kirjastosta, eli pitäisikö tässä nyt ihan ruveta netistä niitä tilaamaan?

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Gregory McDonald: Carioca Fletch

Aikoinaan kävin leffateatterissa katsomassa Fletch-elokuvan, jonka pääosassa oli Chevy Chase. Mutta Gregory McDonaldin kirjoittamaan Fletch-kirjaan tartuin vasta nyt: Carioca Fletch (Viihdeviikarit, 1988; suom. Reijo Kalvas; ISBN 951-611-204-8).



Syynä kirjan valintaan oli se, että Helmet-järjestelmästä löytyi vain kaksi Fletch-kirjaa, ja tämä oli se aiemmin ilmestynyt. Mutta Fletch-kirjoja on englanniksi ilmestynyt parikymmentä, ja tämä on romaanisarjassa keskivaiheilla ilmestynyt. Suomennetun ja alkuperäiskielisen romaanin nimi on sama, mitä ei kovin usein näe. Suomennos oli joiltakin osin kiireessä tehdyn oloista, pääosin kuitenkin sujuvaa tekstiä.

Tässä kirjassa Fletch seikkailee Brasiliassa, ja romaanissa on enemmänkin matkakertomuksen kuin dekkarin sisältöä, varsinaista arvoituksen ratkaisua kun on vain nimeksi. Enemmänkin tässä ihmetellään karnevaalimeininkiä, hiekkarantojen elämää ja brasilialaista kulttuuria josta länsimainen ihminen ei niin vain ota selvää, esimerkkinä se mitä tarkoittaa sängyn alle piilotettu kivinen sammakko.

Kirjassa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, esimerkiksi kun Fletchin kanssa tekemisiin joutuva miesporukka löytää kaverinsa kuolleena sängystä, se mikä voisi olla kauhea ja kammottava asia muuttuukin juhlistamisen arvoiseksi:

— Mikä tapa lähteä, Norival! Orlando sanoi.
— Ei ihme, että hän hymyili! Tito sanoi.
— Näitkö sinä hänen hymyilevän? Toninho sanoi.
— Kyllä varmasti hymyili, Tito sanoi.
Orlando nyökkäsi. — Kun tulimme huoneeseen, hän hymyili!
— Nyt hän ei hymyile, Tito sanoi.
— Mutta katsokaa hänen silmiään, Toninho sanoi. — Silmät ovat yhä onnelliset.
— Ja mikseivät olisi? Orlando kysyi.
Ovella seisova Eva alkoi näyttää tyytyväiseltä suoritukseensa.
— Mutta hän on kuollut! Tito toisti.
— Ajatelkaa miten hän kuoli! Orlando sanoi. Hän olisi voinut ravistaa Norivalin kättä. — Hieno suoritus, Norival!
— Arigó.