perjantai 10. lokakuuta 2014

Lars Monsen: Eräretkeilijän kirja - taidot, varusteet ja selviytyminen

Lars Monsen tarjoilee ammattimaisen eränkävijän näkemystä retkeilyyn, painopisteenä erittäin pitkät vaellukset, viikkojen tai kuukausien reissut: Eräretkeilijän kirja - taidot, varusteet ja selviytyminen (Karisto, 2006; suom. Lotta Lipsanen; ISBN 951-23-4726-1).



Kirjan alussa ja myöhemminkin kirjassa oli iso määrä varoittavia tarinoita siitä, miten pahasti reissussa voi käydä, esimerkkinä lumivyöryn alle jääminen, kaatuminen kosken vietäväksi, uppoaminen jäihin, vihaiseen karhuun törmääminen, äkillisen lumimyrskyn ilmestyminen, eksyminen sumussa ja niin edelleen.

Varoittelua tuntui olevan jopa liioitellussa määrin, mutta toisaalta kertojan omat kokemukset esimerkiksi varpaiden palelluttamisesta toivat esille käytännön kokemusta vaikeuksista. Tuntui kyllä siltä että tässä yritetään pelotella turhankin kanssa ihmisiä erämaan vaaroista, joita toki ei tulisi aliarvioida.



Kirjan nimessä ei ole sanaa "opas", ja teosta ei oppaaksi voisi oikeastaan kutsuakaan, sillä se on kirjoitettu enemmänkin Monsenin henkilökohtaisten kertomusten ja sattumusten varaan, ei niinkään selkeäksi oppaaksi jossa esitellään asia A ja seuraavaksi asia B.

Kirjassa esitellään melkoisessa määrin myös kalastusta ja metsästystä, jopa siinä määrin että vaeltaminen tuntuu jäävän aika ajoin sivuseikaksi kalojen nappaamisen ja riistan ampumisen rinnalla.

Lyhyiden parin tunnin tai parin päivän reissujen tekijöille kirjasta ei hirveästi hyötyä ole. Jossain määrin huumoria tuntui olevan osassa "tuotetestejä", joissa ei arkailtu lytätä huonoksi osoittautuneita välineitä, jopa siinä määrin että kirjoittaja tuntui oikein innostuvan brassailemaan sillä miten huonoksi varuste käytännössä osoittautui. Näiden varusteiden valmistajat ja myyjät eivät varmaankaan ole olleet kirjan sponsoreina.



Suomessa tapahtuvaa vaellusta ajatellen kirjassa on jossain määrin harhaanjohtavaa tietoa, esimerkkinä se miten kirja antaa ymmärtää että maastosta saa ottaa oksia ja muuta puutavaraa noin vain nuotiota tai majoittautumistarkoituksia varten. Näinhän ei Suomessa voi toimia.

Ei kommentteja: