maanantai 4. elokuuta 2014

Lee Child: Never go back

Olen lukenut kaikki Lee Childin kirjoittamat Jack Reacher -jännärit, ja tämä on sarjassa jo kahdeksastoista. Kirjat toistavat samaa reseptiä, mutta toisaalta pakko on myöntää että kovaotteisten jännärien lajityypin Child hallitsee esimerkinomaisella tavalla. Ja nopeasti tuli tämäkin 518-sivuinen toimintapläjäys luettua: Never go back (Bantam Books, 2014; ISBN 978-0-553-82554-1).



Kahdessa aiemmassa romaanissa Reacher on matkustanut kohti Virginiaa, tapaamaan entisen sotilasyksikkönsä uutta komentajaa majuri Susan Turneria, jonka kanssa hän on ollut tekemisessä vain puhelimessa. Reacher piti Turnerin äänestä ja halusi tavata tämän.

Kun Reacher pääsee tukikohtaan, hänet värvätään välittömästi takaisin armeijaan, ja haastetaan sotilasoikeuteen vuosia sitten tapahtuneista rikoksista. Eikä Turneria näy missään.

Sankarimme pääsee jälleen kerran näyttämään kyntensä, ja onneksi tällä kertaa Reacher pistää kampoihin pikemminkin älynsä kuin nyrkkiensä avulla. Ihan parhaimpia Reacher-jännäreitä tämä ei ole, mutta kohtalaisen pikaruoka-annoksen Child tarjoilee.

Ei kommentteja: