keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Michael Connelly: The gods of guilt

Olen lukenut Michael Connellyn jännäreitä monia, ja erityisesti olen pitänyt niistä joissa päähenkilö on poliisietsivä Harry Bosch. Tässä jännärissä syyllisyyden ja syyttömyyden kysymyksiä selvittelee lakimies Mickey Haller. Teos on oikeudenkäyntiromaani, jossa puolustusasianajaja on altavastaajana ja joutuu pohtimaan oman työnsä oikeutusta ja moraalia: The gods of guilt (Orion, 2013; ISBN 978-1-4091-3434-3).



Haller ei hahmona ole yhtä lailla iskevä kuin Bosch, ja jotenkin tuntui että tämä tarina toistaa aiempien kirjojen juonta turhan silmiinpistävällä tavalla. Jaksoin kirjassa kuitenkin yli puolivälin, mutta ajatus syylliseltä vaikuttavalta mutta syyttömyyttään vakuuttavasta syytetystä on kieltämättä jo melkoisen kulunut ja vaikea tästä teemasta on löytää uutta kerrottavaa.

Muutaman mainion koukun Connelly kirjaansa oli sijoittanut, esimerkiksi viittauksia aiempiin teoksiin ja termiin "Lincoln layer", mikä tarkoittaa sitä että Hallerin konttorina on hänen autonsa, jonka takapenkiltä käsin hän hoitaa lakijuttujaan. Kirjassa annetaan ymmärtää, että Hallerista on tullut tunnettu hänen aiemmista jutuistaan kertovien kirjojen takia, ja että muut lakimiehet ovat ryhtyneet kopioimaan hänen toimintatyyliään.

Ei kommentteja: