Kate Atkinson on noussut yhdeksi ehdottomista suosikkikirjailijoistani, ja tämä romaani vahvisti entisestään luottamustani Atkinsonin verrattomiin kertojantaitoihin: Life after life (Doubleday, 2013; ISBN 978-0-385-61868-7).
Romaani kertoo Ursula-nimisestä tytöstä (lempinimi "pikku karhu"), joka syntyy Toddin perheeseen vuonna 1910. Ensimmäinen maailmansota alkaa muutaman vuoden päästä, toinen maailmansota häämöttää vajaan kolmenkymmenen vuoden päässä. Millainen elämä on tai voisi olla kahden sodan keskellä?
Atkinson pohtii vaihtoehtoisia elämänkohtaloita, leikitellen ajatuksella siitä mitä ihminen tekisi jos voisi elää elämänsä kerta toisensa jälkeen uudestaan, loputtomia kertoja, muuttaen asioita yksi kerrallaan, etsien sitä elämää joka itselle olisi paras mahdollinen.
Romaani on jopa liiankin näppärä, ja tulkintoja tarinan merkityksestä voi esittää lukemattomia, mutta loppujen lopuksi kyse on Ursulasta, tästä lapsesta, tästä elämän ristiriitojen keskellä navigoivasta aikuisesta, tästä ihmisestä joka yrittää elää elämäänsä niin kuin parhaiten taitaa.
Voiko elämästä oppia jotain, voiko elämäänsä elää paremmin?
Ja kyse on tietenkin myös siitä, voiko kirjallisuus opettaa jotain elämästä. Tämän romaanin perusteella on sanottava, että kirjallisuus voi.
Tekstit
Vähentääkö verotus työntekoa vai lisääkö se sitä?
7 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti