Neil Gaiman ei ole tässä kirjassa parhaimmillaan, mutta siitä huolimatta tämä teos voitti vuonna 2006 Mythopoeic-palkinnon, British Fantasy -palkinnon ja Locus-palkinnon: Hämähäkkijumala (Otava, 2009; suom. Inka Parpola; ISBN 978-951-1-21002-3).
Gaiman kertoo teoksessa eräänlaisesta perhekronikasta, miehestä nimeltä Paksu Charlie, joka ei oikeasti ole paksu mutta kun hänen isänsä herra Nancy antoi jollekulle nimen, se nimi pysyi. Sitten käy ilmi, että Charliella on velikin, ja siinä missä Charlie on kovin tavallisen oloinen, on veljellä isältä perittyjä kykyjä saada kummallisia asioita tapahtumaan.
Helmetissä teos on saanut kolme tähteä (13 arviointia), mikä on jotakuinkin oikein. Gaiman pyörittää tarinaansa paikoitellen mallikkaastikin, mutta mitenkään järisyttävä tämä lukukokemus ei ollut. Mutta siitä huolimatta, kyllä tämä tuli luettua, lähes yhdeltä istumalta.
PS. En tiedä pitäisikö tätä jotenkin noteerata, mutta noteerataan nyt kuitenkin: tämä on 1501. postaus täällä Valopolussa. Näistä postauksista yli 1300 on ollut kirja-arvioita, loput sekalaista pohdintaa milloin mistäkin aiheesta.
Tekstit
he’s right
21 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti