lauantai 1. kesäkuuta 2013

Veikko Neuvonen: Suomen Lapin lumous

Veikko Neuvonen on toimittanut kirjan Lapista. Teos kuvaa sekä Lapin matkailun historiaa että toimii eräänlaisena matkailumainoksena: Suomen Lapin lumous = The lure of Finnish Lapland (Tammi, 2012; ISBN 978-951-31-6888-9). Tekstit on kääntänyt englanniksi Malcolm Hicks. Sivuja teoksessa on 174, ja se on melko isokokoinen.



Kirjassa on paljon hienoja valokuvia Lapista, niin revontulista kuin ruskasta kuin hangista. Eräänlaista Lappi-kliseiden läpikäyntiä siis, mutta ei kuitenkaan aivan, sillä tekstissä on tutkimuksellistakin otetta, ja teoksessa pohditaan Lappia niin eläimistön ja kasviston kuin matkailun ja retkeilynkin näkökulmasta.

Ja vaikka moni valokuvista oli tutun oloinen, oli mukana myös sellaisia valokuvia, jotka pysäyttivät katsomaan. Tavanomaisen maisema- ja luontokuvituksen lisäksi mukana oli valokuvia, joiden yhteydessä voi puhua myös valokuvataiteesta.



Voisihan sitä Lapissa taas joskus käydäkin, ja matkailukeskusten ulkopuolella. Kesäkuun alku kuulostaa kiinnostavalta, se aika jolloin lumi on viimeisillään mutta hyttysistä ja muista pikkusiivekkäistä ei vielä ole isosti harmia. Tosin tämä kesä taitaa olla kyllä tässä suhteessa melkoisen poikkeuksellinen.

Ei kommentteja: