sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Daniel Glattauer: Kun pohjoistuuli puhaltaa

Daniel Glattauer on kirjoittanut sähköpostiviesteistä koostuvan romaanin, jossa pohditaan ihmissuhteiden perimmäistä luonnetta ja sitä, missä määrin toista ihmistä voi ylipäänsä tuntea: Kun pohjoistuuli puhaltaa (Atena, 2011; suom. Raija Nylander; ISBN 9789517967341).


Kustantajan sivulla kuvataan teosta näin: "Kaikki alkaa väärään osoitteeseen joutuneesta sähköpostista. Emmi haluaa perua lehtitilauksensa, mutta viesti tupsahtaakin Leo Leiken inboxiin. Väärästä osoitteesta ja lehtitilauksen perumisesta syntyy pientä kirjeenvaihtoa, ja pian Emmi ja Leo vaihtavat viestejä päivittäin. Tunneittain, viimeiseksi illalla, ensimmäiseksi aamulla."

Glattauer saa Emmin ja Leon välisen viestinvaihdon toimimaan kohtuullisen hyvin romaanin mitoissa, vaikka haasteena on se että sähköpostiviesteissä on vain rajallinen mahdollisuus kuvata ympäröivää todellisuutta. Mutta tästä sähköpostiviestien tulkinnanvaraisuudesta ja kapeudesta tulee eräs juonielementti, kun Emmi ja Leo aika ajoin puhuvat toistensa ohi, suuttuvat toisilleen ja ottavat yhteen sähköpostin kautta.

Aivan loppuun asti en jaksanut kirjaa lukea, vaikka Glattauer ilmiselvän taitavasti toi lukijan huomion herpaantuessa tarinaan mukaan uusia elementtejä, jotka rikastivat Emmin ja Leon tarinaa ja toivat mukaan "tosielämän" tapahtumia. Ei hassumpi romaani, tarinan kerrontatavan rajoitteista huolimatta.

Ei kommentteja: