keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Vuoden luontokuvat 2012 - Suomen luonnon vuodenkierto

Markku Saiha on päätoimittajana Suomen luonnonvalokuvaajat ry:n kirjassa, jonka ilmestyminen on merkki syksyn tulosta: Vuoden luontokuvat 2012 - Suomen luonnon vuodenkierto (WSOY, 2012; ISBN 978-951-0-39326-0).

Kirjassa on 144 sivua (26 x 31 cm), eikä kokonaisuus hirveästi yllättänyt, jos ei hirveästi tuottanut pettymyksiäkään.

Aivan kirjan lopussa oli kehotus osallistua vuoden 2013 luontokuvakilpailuun, ja ohjeisiin kuului perehtyä aiempien vuosien voittajakuviin. No, ehkä tässä on se resepti jolla kilpailussa pärjätään, ja myös se resepti joka kerta kerran jälkeen tuottaa paketin joka vuodesta toiseen ei juuri muutu tai tuota erityisempia oivalluksia.

Niin, ja onhan kirjan lopussa tietysti kerrottu kuvien tekniset tiedot: Canon jyrää ja muilla kuin järjestelmäkameroilla ei tässä kilpailussa juuri pärjätty muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Sanottakoon nyt kuitenkin, että oli mukana puolisen tusinaa sellaisia valokuvia, joista tykkäsin, ja nämä olivat sellaisia joissa taustaa ei häivytetty sävyiksi isoa aukkoa käyttämällä, vaan kohde ja maisema näkyivät tunnistettavina, sellaisina että voi ajatella tässä olevan kyse tästä meidän maailmastamme eikä keinotekoisesta illuusiosta.

2 kommenttia:

Jarno kirjoitti...

Osa kuvista on muuten parhaillaan näytteillä Villa Elfvikissä Espoossa.

Juha Haataja kirjoitti...

Kiitos vinkistä - kunnon vedos valokuvasta on aina eri asia kuin netissä tai kirjassa näytetty versio (poikkeuksena eräät valokuvaajat jotka ovat huippuja myös kirjapainotaidon puolella).