Viulun ääni

Andrea Camilleri osaa kirjoittaa napakoita dekkareita, eikä tämä 219-sivuinen tarina ole poikkeus: Viulun ääni (WSOY, 2006; suom. Helinä Kangas; ISBN 951-0-31675-X). Dekkarin sankari on Salvo Montalbano, joka Sisiliassa joutuu murhaa selvitellessään melkoisen poliittisen pelin kiemuroihin.

Camilleri pyörittää henkilögalleriaansa herkullisesti, tosin tässä kirjassa ehkä hiukan vähemmän onnistuneesti kuin sarjan aiemmissa teoksissa. Murhatun naisen salaisuus paljastuu vähän kerrallaan, ja samalla Camilleri luo kuvaa sisilialaisesta yhteiskunnasta, sen pelisäännöistä tai niiden puutteista.

Tällä kertaa Montalbano sotkee asiansa, kun hän murtautuessaan (!) luvatta taloon tulee löytäneeksi murhatun naiseen ruumiin. Niinpä ei auta muuta kuin lavastaa rikos jolla poliisit saadaan paikalle tutkimaan taloa. Varsin herkullinen asetelma, normaaliin poliisidekkariin nähden nurinkurinen lähtökohta.

Kirjan nimessä oleva viulu toimii avaimena murhaan, mutta monen monta kertaa joutuu Montalbano palaamaan lähtöruutuun ennen kuin totuus selviää. Ja siinä sivussa Montalbano junailee poliisilaitoksen valtapeliä mieleiselleen mallille, ei tosin valtaa kahmiakseen vaan työrauhan saadakseen. Melkoinen velikulta tämä Montalbano kyllä on.