keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Pimeyden jäljet

Olenkohan lukenut yhtään Inger Frimanssonin romaania? En muistaakseni. Mutta nyt olen, ja tämä ei ollut yhtään hassumpi dekkari: Mörkerspår (MånPocket, 2005; ISBN 91-7001-181-8). Suomeksi teos on ilmestynyt nimellä Pimeyden jäljet.

Kirjaa voisi sanoa psykologiseksi jännäriksi, jossa lukijalle paljastuu hiljalleen kummallinen kertomus sisaruksista ja heidän ystävistään, elämästä jossa on täytynyt löytää keinot selvitä mahdottomasta todellisuudesta. Frimansson ei pelottele vaan kertoo toteavasti, hienovaraisen huumorin ja myötätunnon keinoin.

Mitään kovin ihmeellistä tässä kerronnassa ei ole, mutta toisaalta se toimii, mitään ei ole liikaa tai liian vähän: "Hon tittade ut genom fönstret. Lätta regnstänk. Bäst att ta vantarna och den varma jackan med huvan. Hon lyssnade en stund ut mot traphallen. Det verkade vara tomt där ute nu. Helst ville hon undvika att möta någon. Buster var så stor, han tog så lite hänsyn. Om han anade at någon var rädd blev han extra ivrig och måste absolut fram och hälsa. Liksom for att övertyga personen ifråga om att han inte var farlig. Oftast hade det motsatt effekt."

Täytyy pitää Frimanssonin nimi mielessä, tämä oli oikein mainio tuttavuus.

Ei kommentteja: