torstai 5. heinäkuuta 2012

Habibi

Craig Thompsonin sarjakuvaromaaneihin en ole aiemmin tutustunut, mutta lukuisat kehut saivat tähän tarttumaan: Habibi (Like, 2012; suom. Ida Takala; ISBN 978-952-01-0743-7). Ensiksi innostuin suuresti, piirrosjälki ja tarinankerronta teki vaikutuksen. Mutta loppujen lopuksi tuli pettynyt olo, ikään kuin kirja olisi ollut ”näyteikkunaeksotiikkaa”, kurkistusta toisenlaiseen maailmaan sitä kuitenkaan sisäistämättä ja ymmärtämättä.

Kirja on massiivinen mustavalkoinen sarjakuvateos, sivuja 644 ja painoakin melkoisesti. Kirja kertoo Koraaniin pohjautuvasta kulttuurista, ja tarinaan on sekoitettu melkoisesti elementtejä, jotka limittyvät toisiinsa usein unenomaisilla tavoilla. Kirjassa eletään niin kaupungissa kuin autiomaassa, niin sulttaanin haaremissa kuin nykyajan kaatopaikalla.

Pohjimmiltaan kyse on kahden ihmisen ystävyydestä, aikuiseksi kasvamisesta, elämän valinnoista jotka sanelevat koko tulevaisuuden – tai voisivat sanella, jos valintojen antaa niin tehdä. Kehityskertomus tässä on kyseessä, sekä miehen että naisen tarina, jossa sekä ollaan pakomatkalla että rakennetaan omaa elämää.

Thompsonin mustavalkoinen piirrosjälki on usein hätkähdyttävän taitavaa, eikä koko albumissa tullut kertaakaan mieleen, että siinä olisi pitänyt käyttää värejä. Tämä toimii näin.

Samalla kirjassa on ehkä perinteisiä sarjakuva-albumeja enemmän perinteiseen kaunokirjallisuuden liitettyjä elementtejä, jopa sivuja joissa tarina etenee lähinnä tekstin pohjalta. Paikoitellen taas tuntuu siltä, että kuvitus voisi olla tietosanakirjasta peräisin tarkkoine yksityiskohtineen ja poikkileikkauskuvineen.

Thompson temppuilee myös muun muassa ajan kulun kanssa, ja aika ajoin tämä toimii oikein hyvin, toisinaan taas tarinan loogiset ongelmat tulevat ilmiselviksi.

Loppujen lopuksi koin pettymyksen. Thompson on kiistämättömän taitava, mutta jotenkin tarina kuitenkin jätti kylmäksi, ehkä siksi että tunsin siinä liikaa tarkoituksellisia shokeeraavia elementtejä, ja sellaista ”toiseuden” esittämistä joka ei aidosti ymmärrä kohdettaan.

Taitavaa, mutta sisältä osin tyhjää kerrontaa. Mutta muutaman kerran oli tulla kyynel silmään, sitä en kiellä.

Päivitys (9.1.2013): Habibi sai Herra Koipeliini -tunnustuspalkinnon vuoden 2012 parhaasta käännössarjakuvasta.

Ei kommentteja: