lauantai 12. toukokuuta 2012

Niin korkealla pääskyset, ettei niitä nähdä voi

Erik Winter -dekkareista tunnettu Åke Edwardson on kirjoittanut aivan toisenlaisen kirjan, jota en olisi tullut lukeneeksi ellen olisi sitä nähnyt kirjaston lainausautomaatin vieressä bestseller-hyllyssä: Niin korkealla pääskyset, ettei niitä nähdä voi (Johnny Kniga, 2012; suom. Jaana Nikula; ISBN 978-951-0-38247-9).

Kuten kirjan kannessa lainatussa kirja-arviossa todetaan, tämä on sellainen kirja joka olisi voinut jäädä huomiotta, ellei kirjoittaja olisi jo ennestään tunnettu. Mutta on hienoa, että tällainen kirjahelmi on saanut paljon lukijoita.

Tämä kirja ei ole dekkari, eikä siinä ole juurikaan jännitystä dekkarien tapaan, mutta elämästä, ihmisistä, ihmisyydestä se kertoo, ja ennen kaikkea: kaiken menettämisestä.

Kirjassa voi nähdä Raamatusta tutun Jobin tarinan uudelleen kerrottuna. Ja Jobin tarinahan on filosofisessa mielessä hyvin mielenkiintoinen, sillä poiketen kaikista muista Raamatun kertomuksista Jobin tarinassa ihminen ja Jumala rinnastuvat toisiinsa, käyvät keskenään "Jobin painia", ja monenlaisia kysymyksiä tulee mieleen erityisesti liittyen siihen miten kaikkivaltias voi piinata ihmistä.

Kovin raamatullinen tämä romaani ei ole, vaikkakin pappishahmolla on oma roolinsa tarinassa, samaten uskolla ja sen puuttumisella. Mutta loppujen lopuksi tarina on hyvin henkilökohtainen ja yksityinen.

Mitä seuraa siitä, kun suuri myrsky pyyhkii metsät lakoon, niin että kirjan pariskunta, Ann ja Johan, menettävät koko metsäomaisuutensa, jonka varaan tulevaisuus on rakennettu. Eikä sekään riitä, heidän ainoa poikansa jää kaatuvan puun alle ja menee koomaan, josta herääminen käy koko ajan epätodennäköisemmäksi.

Kirjassa pohditaan vanhemmuuden, syyllisyyden ja selviytymisen teemoja, ja niitä kysymyksiä mitä äärimmäinen vastoinkäyminen voi parisuhteessa saada aikaan.

Mutta kaikesta vastoinkäymisestä huolimatta - eikä tässä ollut läheskään kaikki - Edwardsonin kirja on tavattoman lämmin, tavattoman inhimillinen, sellainen romaani jossa tuntuu kuin ihmisyys olisi kirkastettu aivan olennaiseen sydämeensä saakka.

Ei kommentteja: