Artsi ja Mehitabel

Enpä olisi uskonut, että Don Marquisin Archy and Mehitabel ilmestyy suomeksi, mutta niin upeasti tässä on käynyt. Ja kelpo työtä tämä kirja on, kunnianosoitus alkuperäisteokselle vuodelta 1927: Artsi ja Mehitabel (Nastamuumio, 2011; ISBN 978-952-5083-29-3; kuvitus George Herriman; suom. Asmo Koste; riimitellyt Pirjo Tuomi).

Kirjan tarina kerrotaan kirjan takakannessa: "Artsi on torakka, jolla on runoilijan sielu. Artsin ystävä Mehitabel on kujakissa, jolla on epämääräinen menneisyys - se väittää olleensa edellisessä elämässään Kleopatra. Artsi, joka taas väittää olleensa edellisessä elämässään vapaan muodon runoilija, käyttää öisin lehtimies Don Marquisin kirjoituskonetta."

Kirjoitukset ilmestyivät alunperin lehdessä, ja niitä on vaikea luokitella, taittoasultaan ne ovat runoja mutta samalla myös pakinoita ja vertauskuvallisia tarinoita elämästä. Voisi näitä myös eläinsaduiksi kutsua. Ja melkoisen humoristisia juttuja nämä ovat.

Jos olen ymmärtänyt oikein, kirjoitukset herättivät melkoista huomiota alunperin ilmestyessään, eikä niiden tenho ole kovin pahasti vuosikymmentenkään kuluessa haalistunut.

Artsi-torakalla on melkoisen terävä kieli, kun hän sille päälle sattuu. Tässä ote kymmenennestä tarinasta:

jotkut ihmiset kerroin hänelle asuvat
tyhjiössä koko ikänsä eivätkä
koskaan tiedä sitä sitten hän sanoi se ei
haittaa heitä lainkaan ei sanoin se ei haittaa mutta se
haittaa ihmisiä joiden täytyy olla tekemisissä
heidän kanssaan ja näiden sanojen jälkeen 
erosimme kummankin tuntiessa
ylemmyyttä toista kohtaan ja eikö se
tunne ole loppujen lopuksi yksi
sosiaalisen kanssakäymisen suuria tavoitteita

Kyllä näissä teksteissä särmää riittää tänäänkin.