maanantai 6. helmikuuta 2012

Viimeiset vieraat - Elämää autiotaloissa

Kai Fagerströmin ja Heikki Willamon valokuvat, Risto Rasan runot ja Willamon tunnelmoivat tekstit, näistä syntyy teos Viimeiset vieraat - Elämää autiotaloissa (Maahenki, 2010; ISBN 978-952-5652-85-7). Ihmiset ovat muuttaneet taloista, mutta metsän eläinväki on tullut tilalle tyhjiin huoneisiin.

Näin kirjaa kuvataan kustantajan sivulla: "Taloissa vallitsee ristiriitainen tunnelma. Viimeisten asukkaiden henki leijuu vielä haikeana rakenteissa ja tavaroissa, vaikka uudet äänet täyttävät jo tuvat. Nurkassa rasahtaa, lattialankkujen alta kuuluu vaimeaa tassutusta. Vikinää, varjoja ja nopeita häivähdyksiä. Hiiret, oravat, ketut ja mäyrät sekä monet linnut majailevat talojen sopukoissa. Luonto ottaa takaisin lainassa olleen paikan."

Tuo katkelma jo kuvaa sitä sadunhohteisuutta ja lumoa, jotka kirja tarjoaa katselijalleen ja lukijalleen. Kävimme kirjaa läpi lasten kanssa, ja he tykkäsivät kovasti oivalluksista, kun jokin metsän elävä löytyi milloin mistäkin paikasta valokuvasa. Tummasävyinen kuvitus sopii hyvin teemaan, jossa yhdistyvät mennyt aika ja uusien asukkien touhukas elämä.

Se mikä eniten tässä kirjassa yllätti oli Willamon teksti, joka teki kirjasta sen kokonaisen taideteoksen mikä se on. Ilman tekstissä kerrottuja tapahtumia - siitä miten lapsuudessa autiotalot pelottivat ja kiinnostivat, ja mitä myöhemmin tutkimusretkillä paljastui autiotalojen pois menneistä asukkaista, muun muassa hylätyn kirjeen perusteella - kyseessä olisi vain kokoelma löyhästi toisiinsa nivoutuvia valokuvia.

Mutta nyt kirja on tarina, se kertoo elämästä tässä ja nyt, ja samalla elämästä jota joskus on eletty, elämästä jolle autioitunut talo tarjosi puitteet, ihmiselämästä joka päättyi tai siirtyi muualle.

Eikä sovi muistaa myöskään joidenkin yksittäisten valokuvien ja Rasan runojen tenhoa, ne usein yllättävät, antavat käsityksen ainutkertaisuudesta, hetkistä jotka ovat juuri tässä ja nyt.

Hieno teos: valokuvat, teksti, runot - tämä kirja kestää aikaa. Ja ehkä jonain päivänä tämäkin kirja voi jonkin autiotalon nurkista löytyä, pölyttyneenä, ajan patinoimana; silloin on kierros taas kerran käyty ympäri.

Ei kommentteja: