keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Nalle Puh ja Tao / Nasu ja Te

Benjamin Hoffin taolaista filosofiaa esittelevät kirjat Nalle Puh ja Tao sekä Nasu ja Te on julkaistu suomeksi yhteisniteenä (WSOY, 1999). Melkoisen raskas paketti luettavaa melko kepeästä käsittelytavasta huolimatta.

Kirjoittajalla on hyvä tarkoitus, hän muun muassa ottaa kantaa ihmisten ahneuteen ja luonnon tuhoamiseen.

Kirjat kiinnostivat siksikin, että olen lukioajoista saakka tuntenut viehtymistä itämaiseen filosofiaan, muun muassa kiinalaiseen ja japanilaiseen runouteen, jota on suomennettu esimerkillisellä tavalla.

Olen lukenut - tai ainakin yrittänyt - kiinalaista moraalifilosofista teosta Tao Te Ching, joka on peräisin ajalta noin 2200-2500 vuotta sitten.

Tässä on huomautettava, että netistä löytyvä Pekka Ervasti suomennos on aivan kummallinen. Pertti Niemisen suomennus puolestaan on hyvä, vaikkakin suomennuksessa on käytetty runoilijan vapauksia. Mutta monitulkintainen alkuperäisteksti pakottaa tulkintaan, ellei halua laverrella kaikkia mahdollisia merkityksiä käännöksessä.

Hoffin kirjoja Nalle Puh ja Tao sekä Nasu ja Te on kehuttu johdatuksena kiinalaiseen (taolaiseen) ajatteluun. Nalle Puh ja Tao lähtee liikkeelle humoristisella ja konkreettisella tavalla, ja pidin kovasti siitä miten Nalle Puhin tarinat johdattelevat Taon perusteisiin.

Mutta - ja tämä on tosi ISO MUTTA.

Pikku hiljaa tekstistä alkaa pilkottaa yhä enemmän mariseva Ihaa, ja Hoff käyttää Taon ajatuksia keinona hyökätä modernin yhteiskunnan ilmiöiden kimppuun. Toki akateemisissa sfääreissä leijuvaa tutkimusta ja militanttia feminismiä saa kritisoida, mutta miksi kritiikki puetaan itämaisen filosofian valepukuun?

Tai ehkä kirjoittajan todellinen alter ego on sittenkin Kani, joka oli kateellinen kaikille. Kitkeryys kuultaa läpi varsinkin teoksessa Nasu ja Te, jota en pystynyt lukemaan loppuun, niin katkeralta kirjoittajan ajattelu tuntui.

Eikö voisi olla niinkin, että tieteellinen tutkimus ja modernin yhteiskunnan olemassaolo ovat ilmiöitä, joihin pitää suhtautua ymmärtävällä huumorilla, ei marisemalla kuin Ihaa tai syyttelemällä niin kuin Kani.

Kiinassa on viime vuosina tehokkaasti otettu oppia länsimaisesta osaamisesta ja teknologiasta, miksi meidän pitäisi siitä kieltäytyä?

Yhteenveto: Hoffin kirjat eivät johdattele erityisen hyvin Taon ja Ten pariin, mutta kirjat kyllä osoittavat miten vaikeaa länsimaisille ihmisille on itämaisen ajattelun ymmärtäminen.

Ei kommentteja: