Yhteiskuntavastuu. Nyt.

Markku Jussila on tarttunut merkittävään aiheeseen, yhteiskuntavastuuseen, ja käy hyvin läpi sekä aiheen 20-vuotisen historian että sen missä tällä hetkellä mennään. Teos Yhteiskuntavastuu. Nyt. (Infor, 2010) on mukavan tiivis katsaus aiheeseen, eikä kovin vaikealukuinen asiaa aikaisemmin ymmärtämättömällekään.

Yritysten yhteiskuntavastuu-asiassa tulee helposti mieleen Björn Arne Christer ”Nalle” Wahlroosin sanomiset, erityisesti liittyen siihen että yritysten pitää keskittyä tuloksen tekemiseen, kun taas yrityksen omistajat kantavat vastuuta yhteiskunnallisista vaikutuksista. Kirjasta käy ilmi, että Wahlroos tässä yhteydessa tulkitsee yhteiskuntavastuun hyvin kapealla tavalla. Tästä tulkinnasta voisi käytää termiä "yritysvastuu".

Jussila esittää vastuun tasosta yrityksissä jatkumon, jonka toisessa reunassa ovat vastuuttomasti toimivat yritykset, sitten yhteiskuntavastuulliset (ja jopa erittäin sellaiset) yritykset, ja toisessa äärilaidassa niin sanotut yhteiskunnalliset yritykset joiden koko toiminta rakentuu yhteiskunnallisen funktion ympärille. Jussila toteaa, että vaikka kaikkien yritysten ei tarvitse tavoitella yhteiskunnallisen yrityksen päämäärää, "jokaisella yrityksella on yhteiskuntavastuun kehityksen myötä mahdollisuus pitkällä aikavälillä muuttua yhteiskunnalliseksi yritykseksi".

Merkittävä käsite tässä yhteydessä on juuri erittäin pitkä aikaväli, siis yrityksen elinkelpoisuus vähintäänkin vuosikymmenten aikaskaalassa. Ja tähän näkökulmaan liittyy laaja yhteiskuntavastuu, mikä tuo tullessaan muun muassa kestävän kehityksen näkökulman, sosiaalisen vastuun ja niin edelleen. Ja tietenkin myös taloudellisen vastuun.

Jo Peter Drucker on huomauttanut, että harva yritys toimii niin hyvin ja tehokkaasti kuin mitä pitkän aikavälin elinkelpoisuus edellyttää - eikä tämä tarkoita johdon ja omistajien palkitsemista vaan sitä että yritys kykenee investoimaan riittävästi toimintansa kehittämiseen ja tulevaisuuden rakentamiseen.

Tähän sopii vielä yksi lainaus, liittyen "viherpesuun" eli siihen, että yritykset pyrkivät näyttämään toimintansa vihreässä valossa vaikka todellisuudessa toimitaan entiseen lyhytnäköiseen tapaan: "Viestintä muuttuu viherpesuksi, jos yritys ei olekaan yleisesti tarkasteltuna yhtä ympäristöystävällinen kuin mitä se joissakin viestintätoimenpiteissään väittää."

Viherpesun kaltaiset kosmeettiset toimet ovat yleensä hyvin lyhytnäköisiä ja paljastuvat helposti. Todellisen yhteiskuntavastuun kantaminen vaatii kokonaisvaltaista toimintaa, jonka pitää perustua kunnon faktoihin ja kokonaisvaltaiseen toimintaan, esimerkiksi siihen että keskustelua toimintatavoista käydään laajasti läpi yrityksessä ja sidosryhmien kanssa, ja että asetetaan selkeät tavoitteet joiden saavuttamista myös seurataan ja raportoidaan.

Yhteenveto: Hyvä kirja tärkeästä aiheesta, ehkä hiukan teoreettinen mutta mukavalla tavalla asiantuntijamaisen valaiseva.