torstai 17. helmikuuta 2011

Rahan nousu - maailman rahoitushistoria

Tässäpä tietopakkaus! Niall Fergusonin kirja Rahan nousu - maailman rahoitushistoria (Terra Cognita, 2009) on kiehtova johdatus rahaan, sen muotoihin, saatavuuteen ja merkitykseen eri aikoina ja eri kulttuureissa. Finanssit ennen ja nyt, eri puolilla maailmaa.

Kimmo Pietiläinen on tehnyt hyvää jälkeä suomentajana, jopa siinä määrin että joissakin kohdin oli vaikea muistaa ettei kirjoittaja ole suomalainen, joten hänen omaelämänkerralliset kommenttinsa tulivat joskus vähän kulman takaa.

Katsaus rahaan - ja omistamiseen - ja rahalla spekulointiin on kiehtova, monikerroksellinen, koko ajan uusia oivalluksia tuottava matka ymmärrykseen. Tämä kirja auttaa ymmärtämään niin suomalaista pankkikriisiä 1990-luvulla kuin maailmanlaajuista 2008-vuoden finanssikriisiä.

Kirjan fokus on historiassa, mutta näköjään vanhoista kompastumisista ei opita vaan kriisi iskee uudestaan ja uudestaan. Eikä tulos ole kaunis, esimerkkinä Argentiina joka vuonna 1913 oli maailman kymmenen rikkaimman maan joukossa mutta joka sittemmin on rämpinyt pohjamudissa, hyperinflaation ja muiden huonon taloudenpidon seurausten kourissa.

Kirja jonka lukeminen kannattaa - ja voi olla, että kannattaminen tarkoittaa tässä tapauksessa myös sanan taloustieteellistä merkitystä, lukijalle henkilökohtaisesti.

Ei kommentteja: