perjantai 10. joulukuuta 2010

1001 Albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään

Robert Dimeryn teos 1001 Albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään (WSOY, 2010) on melkoinen aarreaitta, vaikkakaan sitä ei voi pitää kaikenkattavana - eikä tarkoituksena ole ollutkaan tarjota viimeistä sanaa "parhaista" populaarimusiikin albumeista.

Kustantaja toteaa teoksesta seuraavasti: "[Kirja] esittelee populaarimusiikin kuuden vuosikymmenen tärkeimmät levytykset rockista jazziin, punkista folkiin ja hiphopista progeen. Tuttujen klassikoiden ohella mukana on suurelle yleisölle tähän asti vieraampia helmiä – käsillä on todellinen musiikillinen löytöretki."

Löytöretki tämä tosiaan on, vaikka muutamia harmittavia juttujakin matkalta löytyy. Teos on käännetty suomeksi melko mallikkaasti, vaikkakin tuntuu siltä että paikoin sekä suomentajien että alkuperäistekstien kirjoittajien into on lopahtanut eikä albumien esittelytekstejä voi pitää aina erityisen valaisevina. Mutta parhaimmillaan teos tarjoaa todellakin löytämisen iloa. Kirjaan kannattaakin tarttua ehkä pikemminkin löytääkseen albumeja jotka itseltä ovat jääneet huomaamatta kuin tutkiakseen löytyvätkö kaikki omat suosikit kirjasta (eivät luultavasti löydy).

Suomennettuun versioon on sisällytetty 80 suomalaista albumia, joista monet valinnat saivat kyllä miettimään lähtökohtia? Hector? Mikko Alatalo?? No, ainakin valinnoista syntynee keskustelua.

Alla muutama oma poiminta eri vuosikymmeniltä, albumeja joita itseltäni ei löydy iTunesista. Puoli tusinaa alunperin tällä listalla ollutta albumia piti poistaa, kun ne minulla jo olikin, unohdettuina.

Alla olevista albumeista teoksessa oli sen verran mainiot esittelytekstit, että pitänee tavalla tai toisella tarkistaa, ovatko levyt tosiaan niin hyviä kuin väitettiin.

1950-luku:
Frank Sinatra | In The Wee Small Hours
Machito | Kenya
Billie Holiday | Lady in Satin

1960-luku:
Stan Getz & Charlie Byrd | Jazz Samba
Stan Getz And Joao Gilberto | Getz/Gilberto
Cream | Disraeli Gears
Van Morrison | Astral Weeks
Nick Drake | Five Leaves Left

1970-luku:
Crosby, Stills, Nash & Young | Déjà Vu
James Taylor | Sweet Baby James
Dolly Parton | Coat of Many Colors
Carita Holmström | We Are What We Do
Pihasoittajat | Hattukauppiaan aamu
Bob Dylan | Blood On The Tracks
Patti Smith | Horses
Willie Colón & Ruben Bládes | Siembra
Sister Sldege | We Are Family
The Undertones | The Undertones

1980-luku:
Peter Gabriel | So
Dolly Parton, Linda Ronstadt, Emmylou Harris | Trio
Ladysmith Black Mambazo | Shaka Zulu
The Sugarcubes | Life's Too Good
John Lee Hooker | The Healer
Madonna | Like A Prayer

1990-luku:
Sir Elwoodin Hiljaiset Värit | Kymmenen tikkua laudalla
Koffi Olomidé | Haut De Gamme – Koweït, Rive Gauche
Jamiroquai | Emergency On Planet Earth
J. Karjalainen yhtyeineen | Tähtilampun alla
Robbie Williams | Life Thru A Lens
Beth Orton | Central Reservation

2000-luku:
Goldfrapp | Felt Mountain
Ute Lemper | Punishing Kiss
Madonna | Music
Björk | Vespertine
Maija Vilkkumaa | Ei
The Coral | The Coral
The Five Corners Quintet | Hot Corner
Asa | Loppuasukas
Joanna Newsom | Ys
Fleet Foxes | Fleet Foxes
Grizzly Bear | Veckatimest

Ei kommentteja: