perjantai 1. lokakuuta 2010

Inversioita

Iain M. Banksin romaani Inversions on kuin kaksi erilaista romaania, riippuen siitä onko lukija aiemmin perehtynyt hänen Kulttuuri-sarjansa tieteiskirjoihin.

Toisesta näkökulmasta teos on yhteiskunnallisesti kantaaottava romaani, joka kuvaa eurooppalaista keskiaikaa muistuttavaa yhteiskuntaa jossain päin maailmankaikkeutta. Olennaiset teoksen teemat liittyvät feodaaliyhteiskunnan murtumiseen, yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen ja siihen missä määrin on oikeutettua puuttua toisen yhteiskunnan luonnolliseen kehitykseen.

Teoksessa on myös toinen taso, joka paljastuu sinne tänne piilotettujen avainsanojen avulla - culture, special circumstances jne. - sekä Kulttuuri-sivilisaatiosta tuttujen laitteiden pilkistämisestä esiin, esimerkkinä "knife missile" -tekoälykonstruktio.

Kirja ei ole parasta Banksia, sillä teoksena se ei aivan toimi, palaset jäävät vaille lopullista vastausta, mikä kyllä on ollut Banksin tavoitteenakin. Mutta Kulttuuri-sivilisaation tietäen lukija voi kyllä jotain tulevasta päätellä.

Jos kirjasta haluaa enemmän taustatietoa, siitä löytyy paljon mainintoja netistä.

Ja jos Banksin tieteiskirjoihin ei ole aiemmin tutustunut, saattaa olla hyvä lukea ensin joku toinen Kulttuuri-sarjan teos ja vasta sitten tarttua Inversions-teokseen.

Ei kommentteja: