tiistai 5. tammikuuta 2010

Google - se on vaan parempi

Luulin että suomalaisissa karttapalveluissa osataan kotimaan olosuhteet. Mutta Google tuntee Suomen parhaiten.

Uudenvuodenaattona ajattelin tarkistaa matka-ajan ja reitin Helsingistä Orivedelle. Yritin käyttää Fonectan 02.fi-karttapalvelua, mutta se ei toiminut niin kuin pitäisi. Googlen karttapalvelu pelasti päivän.

Miten voi olla niin, että monikansallinen jättiyritys tuottaa paremmin Suomessa toimivan karttapalvelun kuin suomalaiset osaavat?

Ensimmäinen ongelma oli virheilmoitus, joka ei kertonut käyttäjälle mitään: "Ole hyvä ja syötä ainakin kaupunki, postinumero tai maamerkki." Olin syöttänyt lähtöpaikan ja päätepisteen osoitetiedot, joten ilmoitus ei tehnyt hullua hurskaammaksi.

Myöhemmin kävi ilmi, että kadun nimi oli muuttunut hiukan, eikä 02.fi tuntenut enää vanhaa nimeä. Mutta olisi siitä voinut edes jotain kertoa käyttäjälle.

Seuraavaksi kokeilin Googlen karttapalvelua. Matkakohteen osoitteeseen viittaava virheilmoitus oli jo selkeämpi: "Emme pysty tulkitsemaan sijaintia."

Lisäksi Google antoi ohjeita, miten virhettä voi yrittää korjata. Laitoin kadun nimen sijasta päätepisteeksi "Orivesi", jolloin reitti löytyi riittävällä tarkkuudella.

Google jopa tarjosi kahta vaihtoehtoista reittiä, toinen E12-moottoritietä ja toinen E12:tä sekä 57-tietä Hämeenlinnasta eteenpäin. Matka oli vaihtoehtoisella reitillä lyhyempi vaikkakin matka-aika oli hitusen pidempi.

Kokeilin vielä uudestaan 02.fi-palvelua, jolloin kävi ilmi vielä yksi virhe: Fonectan palvelu arvioi matka-ajan huomattavasti alakanttiin, ilmeisesti kesän nopeusrajoitusten perusteella. Luulisi Fonectan nyt sentään tietävän että Suomessa on talvi.

Googlen arvio osui nappiin parin minuutin tarkkuudella. Niin, eikä 02.fi osannut ehdottaa vaihtoehtoista reittiäkään. Sekin tuli testattua paluumatkalla.

Ei kommentteja: